Lapinjärven muistiystävällinen taajama tähtää kyläyhteisöllisyyteen ja esteettömyyteen

Kehitän työkseni vielä vuoden ajan itäuusmaalaisen Lapinjärven Kirkonkylästä muistiystävällistä taajamaa. Olen koulutukseltani arkkitehti ja kuvataiteilija. Hanke on osa Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa isompaa TÄYTYY-hanketta, jossa ovat mukana myös Aalto-yliopiston Sotera-instituutti, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote, Suvannon toimintakeskus Savitaipaleella sekä Porvoon kaupunki.

Kaikki edellä mainitut pyrkivät sovittamaan hajautettujen palveluiden mallia omaan ympäristöönsä. Tavoitteena on, että ikääntyneiden palvelut voisivat erillisen palvelutalon sijaan sijaita olemassa olevassa, kaikenikäisten käyttämässä ympäristössä. Kunnan rooli muuttuisi palvelujen tarjoajasta niiden mahdollistajaksi: kunta voisi tukea yksityisten palveluntarjoajien toimintaa esimerkiksi tarjoamalla näille tiloja. Malli on jossain mielessä paluuta vanhanaikaiseen kyläyhteisöön, jossa ikääntyneet osallistuivat normaaliin elämään siinä missä kykenivät, eikä heitä eristetty omiin yksiköihinsä.

IMG_6523
Kuva kylänraitilta viime kesän Lähellä on -tapahtumasta.

Vuosina 2017-2018 tapahtuva muistiystävällisen taajaman suunnittelu on tehtävänä monitahoinen. Muistiystävällisyys sisältää monia osa-alueita hoitohenkilökunnan, yksityisten palveluntarjoajien ja asukkaiden kouluttamisesta ympäristön suunnitteluun. Päätavoitteemme on, että myös ikääntynyt tai muistisairas henkilö voi asua Kirkonkylän keskustassa itsenäisesti ja elää oman näköistään elämää. Tavoitteen saavuttamisessa meitä auttavat eri asiantuntijajärjestöt, kokemusasiantuntijat ja eri alojen ammattilaiset.

Kaikille sopiva, viihtyisä ympäristö

Muistiystävällisessä taajamassa on helppo suunnistaa. Ulkoympäristö tarjoaa selkeitä näkymälinjoja ja maamerkkejä. Kävelyreitit on jaettu välietappeihin, jotka mahdollistavat liikuntaesteisenkin henkilön vaivattoman liikkumisen taajamassa. Välietapit ovat luonteeltaan viihtyisiä ja suojaisia kyläaukioita, jotka tukevat ihmisten tutustumista toisiinsa. Valaistus on riittävä, muttei häikäise, eivätkä pinnat heijasta häiritsevää valoa. Tärkeät elementit, kuten tukikaiteet tai istuimet, hahmottuvat selkeästi ympäristöstään. Ympäristön yleisilme on harmoninen ja asiat näyttävät siltä mitä ne ovat.

Ympäristötaiteella on tärkeä rooli muistiystävällisen Kirkonkylän tilan ja etäisyyksien jäsentämisessä. Se tarjoaa elämyksiä näköaistin lisäksi myös kuulo- ja tuntoaisteille. Selkeä tekstiä ja symboleja hyödyntävä opastejärjestelmä tukee ympäristön hahmotettavuutta. Auto- ja kävelyliikenne on mahdollisuuksien mukaan erotettu toisistaan ja kävely-ympäristö on suunniteltu täysin esteettömäksi.

Muistiystävällisen taajaman ympäristö tukee aivoterveyttä aktivoimalla aisteja, mahdollistamalla sosiaaliset kohtaamiset ja vähentämällä stressiä. Kasvillisuudella on tässä tärkeä rooli. Vuonna 2017 Kirkonkylään valmistuneen Lukkarinpuiston Aistien puutarha, Syötävä puutarha ja hyönteisiä houkutteleva kosteikko tukevat lasten oppimista ja voivat myös aktivoida ikääntyneempien muistoja.

Iäkkäiden asumisratkaisuksi Lapinjärvitalo

Muistiystävällisyys asettaa vaatimuksia asumiselle. Aloitimmekin keväällä 2017 oman talotyypin, Lapinjärvitalon, kehittämisen yhdessä Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen kanssa. Lapinjärvitalo on pieni, edullinen, puurakenteinen omakotitalo, joka sijaitsee Kirkonkylän palveluiden välittömässä läheisyydessä. Lapinjärvitalo on ennen kaikkea asukkaan koti, jossa voi asua elämän loppuun saakka. Talon suunnittelussa on otettu huomioon asukkaan mahdollisesti myöhemmässä vaiheessa tarvitsema hoiva. Koti on suunniteltu tukemaan muistisairaan ihmisen arkea. Talot sijoitellaan 3-4 talon ryhmiin, jotka jakavat yhteisen keskuspihan. Kehittelytyötä on tehty yhdessä Med Groupin operoiman kotihoidon, Työterveyslaitoksen, Aallon Sotera-instituutin ja eri järjestöjen, mm. Muistiliiton kanssa. Lapinjärvitalo tulee vähitellen korvaamaan kunnan nykyisin tarjoamat ikääntyneiden asumisvaihtoehdot. Ensimmäiset talot on tarkoitus rakentaa vuoden 2018 aikana.

taloida-e1512376217355.jpg
Arkkitehtiopiskelija Ida Fraserin luonnos Lapinjärvitalosta.

 

Kuntalaiset mukana toiminnan kehittämisessä

Lapinjärven kunta julistautui vuonna 2015 valtuuston päätöksellä Suomen ensimmäiseksi ihmislähtöiseksi kunnaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kunta haluaa aidosti asukkaat mukaan erilaisten hankkeiden kehittelyyn. Asukasosallistuminen on merkittävässä roolissa myös Kirkonkylän muistiystävällisen taajaman kehittämisessä. Kunnassa aiemmin pidettyjen Unelmapajojen jatkeeksi on koottu Unelmatiimi, johon ilmoittautui vajaat 40 eri ikäistä lapinjärveläistä. Tiimiläiset löytyivät pitkälti paikallisten kontaktien, mm. kirjaston ja kylän yhteisen työhuoneen kautta. Pienessä kunnassa sana kiirii asukkaalta toiselle. Lisäksi kuntalaisilta kysyttiin postilaatikkoon jaetulla kyselyllä halukkuutta osallistua kehittämistyöhön.

Käytännössä ilmoittautuneiden joukosta on valikoitunut 10-20 hengen aktiivinen työryhmä. Työskentely alkoi syyskuussa 2017 ja ryhmä kokoontuu pari kertaa kuukaudessa kevääseen 2018 saakka. Tapaamisista pyritään rakentamaan mahdollisimman kiinnostavia ja monipuolisia. Ryhmä syventyy muistiystävällisen taajaman kysymyksiin mm. pienoismallin, ryhmän jäsenten ja ulkopuolisten pitämien alustusten, kävelyhaastattelujen ja opintomatkojen kautta. Olemme käyneet tutustumassa esimerkiksi Helsingin senioriasumiskohteisiin ja –ympäristöihin. Keväällä 2018 aloitamme varsinaisen suunnittelutyön.

Yhdessä suunnitteleminen vaatii toimivat menetelmät, joiden avulla päästään ensimmäisiä ideoita ja vaikutelmia syvemmälle. Unelmatiimi tulee käyttämään työkaluinaan esimerkiksi eläytyvää, roolien omaksumisen kautta tapahtuvaa suunnittelua, erilaisia yhteissuunnittelupohjia ja suunnittelupelejä. Uskon, että asukkailta löytyy ratkaisevan tärkeää omakohtaista tietoa, kykyä eläytyä erilaisten käyttäjien asemaan ja myös runsaasti käyttökelpoisia ideoita. Laadin yhteiseen työhön perustuvan lopullisen suunnitelman syksyn 2018 aikana ja tavoitteena on saada rakennustyöt päätökseen vuonna 2020.

 

Kirjoittaja:

Johanna Hyrkäs

Aluearkkitehti, Lapinjärven kunta

Mainokset

Miten Buurtzorgin mallia on muokattu Suomen kontekstiin sopivaksi?

Blogitekstimme hollantilaisesta kotihoidon mallista Buurtzorgista herätti taannoin paljon keskustelua ja kysymyksiä mallin soveltuvuudesta Suomeen. Otimme Suomen muistiasiantuntijoissa asiasta selvää ja seuraamme mielenkiinnoilla suomalaisia sovelluksia. Tässä päivityksessä julkaisemme nyt Debora Oy:n puheenvuoron, jossa kerrotaan heidän tavastaan soveltaa Buurtzorg-mallia. 

Inhimillistä -blogin tarkoituksena on  antaa erilaisille toimijoille ääni keskustelussa muistisairaiden ihmisten arjen parantamiseksi. 

——-

Useimmat ovat jo kuulleet hollantilaisesta Buurtzorgista, joka on osoittanut matalan hierarkian hyödyt sosiaali- ja terveysalalla ja on näin erinomainen malli itseohjautuvuuden kehittämiseksi ja räätälöimiseksi Suomen olosuhteisiin sopivaksi. Debora on suomalainen hoivapalveluyritys, jossa ensimmäinen itseohjautuva tiimi syntyi keväällä 2015. Tänään, pari vuotta myöhemmin Deboralla on noin 150 itseohjautuvaa tiimiä eri puolilla Suomea.

Kotona asuvien asiakkaiden luona työskentelevät hoitajat ovat työssään itsenäisiä, itseohjautuvia ja ratkaisukeskeisiä, sekä myös tiimipelaajia. Palvelussa korostuvat aktiivinen yhteistyö asiakkaan lähipiirin sekä monialaisen verkoston kanssa. Itseohjautuvien tiimien tavoitteena on koota pirstaloituneen palveluverkoston voimavarat yhteen ja pyrkiä rakentamaan räätälöidyt, vaikuttavat palvelut asiakkaille.

Debora
Kuva: Debora Oy

Tiimityö

Itseohjautuvien tiimien tavoitteena on ilahduttaa asiakkaita. Haasteena on tasapainoilla stabiliteetin ja volatiliteetin välisessä rajapinnassa, jossa yhtäältä pyritään takaamaan hoitajien pieni vaihtuvuus asiakaskäynneillä ja toisaalta pyritään varmistamaan riittävät palvelut kasvavalle asiakasjoukolle.

Erityistä resursointia tarvitseville asiakkaille luodaan tiimi, jossa kaikki tiimin jäsenet – myös sijaiset – ovat perehtyneitä asiakkaan hoitoon ja hoivaan. Liikkuvassa työssä varmistetaan omien hoitajien käynnit omien asiakkaiden luona niin hyvin kuin se on työvuorosuunnittelun puitteissa mahdollista. Itseohjautuvuudessa luova työote on tärkeä elementti ja tiimien jäsenillä on mahdollisuus käyttää koko potentiaaliaan työssä.

Uuden asiakkaan palvelun käynnistämisvaiheessa voi olla mukana monia osapuolia esimerkiksi moniammatillista yhteistyötä vaativissa asiakkuuksissa, mutta palvelun vakiintuessa arki toimii itseohjautuvan tiimin voimin. Hoitotiimin jäsenet pyrkivät vastaamaan asiakkaan kaikkiin tarpeisiin riippumatta koulutustaustasta, ml. kauppa-asiat, kodinhoito tai sosiaaliohjaus. Tällä vähennetään asiakkaan kotona käyvien työntekijöiden määrää ja kunnioitetaan asiakkaan kotia. Työntekijät hyödyntävät verkostoja arjessa sekä asiakkaalle sopivan palvelun toteuttamiseksi että työtehtävien sujuvoittamiseksi.

Deborassa palvelukoordinaattoreiden rooli on itseohjautuvuuden myötä muuttunut perinteisestä esimiehiydestä tiimejä tukevaksi muun muassa tavoitteiden saavuttamisessa, rekrytoinnissa ja kouluttamisessa. Koordinaattorit voivat työskennellä myös osana tiimiä sekä myynti- ja markkinointitehtävissä.

Deboran itseohjautuvuudesta tehdyn tuoreen opinnäytetyön kyselytutkimuksen mukaan deboralaiset arvioivat ketterän tiimin vaatimuksiksi oma-aloitteisuuden, sitoutumisen, vastuullisuuden, innostuksen sekä tasa-arvoisuuden, läpinäkyvyyden ja kollegiaalisuuden. Substanssiosaaminen ja koulutus ovat myös tiimin menestystä edistäviä tekijöitä. Itseohjautuvuuden on koettu vaikuttaneen tiimin yhteishenkeä kohottavasti ja luovuutta lisäävästi sekä yhteisten tavoitteiden saavuttamista parantavasti. (Koivistoinen 2017, 44–45.)

Teknologian hyödyntäminen

Teknologian käyttö räätälöidään Deborassa tiimikohtaisia tarpeita palvelevaksi. Esimerkiksi kotihoidon ja perhetyön tiimeissä reaaliaikainen mobiilisaavutettavuus on olennaista palvelun laadun ja sujuvan tiimityön varmistamiseksi. Asiakaspalvelun ja hoitotyön lakisääteiset kirjaukset ja raportit voidaan näin tehdä yhdessä asiakkaan kanssa. Tällä mahdollistetaan sekä asiakkaan osallisuus että palvelun läpinäkyvyys. Hoitajan ajankäyttö asiakkaan luona on kotihoidon palvelussa tärkeää tuen, hoivan ja huolenpidon varmistamiseksi, mutta myös läsnäolon, inhimillisen kohtaamisen, luottamuksen ja ilahduttamisen kannalta.

Itseohjautuvat tiimit tarvitsevat onnistuakseen toimivat viestintäkanavat, riittävästi informaatiota ja yhteisen näkemyksen työskentelyn tarkoituksesta. Hoitotyö on ikään kuin inhimillistä tietotyötä, jossa monikanavaviestintä ja kokonaisuuksien hahmottaminen ovat keskeisessä asemassa. Siihen tarvitaan lähitukea ja etävalmennusta ketterästi livenä tai online.

Haasteet

Transformaatio perinteisestä esimiesvetoisesta organisaatiosta itseohjautuvaksi sisältää muutosvastarintaa ja synnytystuskia. Oppiminen ja uuden toimintamallin sisäistäminen tapahtuvat yksilöllisesti, jolloin jokainen organisaation jäsen tarvitsee yksilöllistä tukea. Toisaalta yhtenäinen tiimi kasvaa yhdessä jäsenten tukiessa toinen toistaan. Itseohjautuva tiimi muodostuu jouhevimmin tilanteessa, jossa se rakentuu alusta saakka itseohjautuvaan toimintatapaan ja -kulttuuriin. Silloin tiimin jäsenillä on mahdollisuus luoda tiimistä omanäköisensä, kun kaikki jäsenet ovat samalla lähtöviivalla. Toki vanhastakin voi tehdä uutta, mutta se edellyttää kaikkien tiimiläisten tahtotilaa ja sitoutumista muutokseen.

Itseohjautuvuuden haasteena voidaan nähdä perinteisestä hierarkkisesta organisaatiosta siirtyvien uusien työtekijöiden kasvaminen itseohjautuvaan organisaatiomalliin. Valtaosa ihmisistä innostuu autonomiasta kokien vapauden ja vastuun luottamuksena ammattitaitoaan ja osaamistaan kohtaan. Haasteita syntyy, mikäli henkilö kuormittuu itsenäisestä työotteesta ja kokee, ettei saa riittävästi tukea. Myös tiimeissä helposti syntyvät klikit tuovat haasteita, mikäli tiimi jostakin syystä ei osaa hakea valmennuksesta apua. Vapauden ja vastuun välisen tasapainon hahmottuminen vaatii kärsivällisyyttä ja uudenlaista suhtautumista työhön.

Itseohjautuva organisaatio vaatii myös yrityksen johdolta paljon. Johtajuuden siirtäminen henkilöiltä yhteisöihin ja vallasta luopuminen on pitkä prosessi, johon johdon tulee tietoisesti sitoutua jo ennen transformaation aloittamista. Prosessin aikana vastaan tulevien haasteiden aikana punnitaan myös johdon uskoa itseohjautuvuuteen.

Yhteisöllisyys

Tämän päivän maailmassa mikään muu ei ole pysyvää paitsi muutos. Itseohjautuvassa organisaatiossa uskalletaan kyseenalaistaa olemassa olevat käytännöt ja ymmärretään jatkuvan kehittymisen välttämättömyys. Ei jäädä odottamaan valmiita vastauksia vaan pyritään toteuttamaan asiakkaiden toiveita maalaisjärkeä käyttäen. Tehdään työtä suurella sydämellä ja kohdataan ihmiset kokonaisina.

Deboran toiminnassa vallitsee yhtäältä vahva pyrkimys täydellisen palvelukokemuksen tuottamiseen ja toisaalta kyvykkyys epävarmuuden sietämiseen. Organisaatiomme nykyisyyteen on sisäänrakennettuna eräänlainen kasvukipu, joka vaatii meiltä uskallusta ja luottamusta.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa kyse on viime kädessä ihmisistä. Kyse on auttajista ja avun saajista. Deborassa hoitajia kannustetaan tekemään työtä omalla persoonallaan ja kohtaamaan asiakkaat kokonaisvaltaisesti tasavertaisina yksilöinä. Vaikka lopputuloksena ei olisikaan innovaatio joka muuttaa kaiken, uskomme että tähän matkaan lähteminen on sen arvoista.

 

KIRJOITTAJAT:

Sari Koivistoinen ja Elisabeth Ritola

Debora Oy

 

LÄHTEET:

Koivistoinen, S. (2017). Itseohjautuvuus sosiaali- ja terveysalalla. Laadun ja hyvinvoinnin rakentaja kotiin tuotavissa palveluissa. Opinnäytetyö. Sosiaalialan koulutusohjelma. Hämeen ammattikorkeakoulu. Haettu 31.10.2017 osoitteesta http://www.theseus.fi/handle/10024/134521

Palvelu ja asenne – siis palveluasenne

Olipa siellä hyvä palvelu, mietin, kun kävelin ulos apteekista. En varmasti viipynyt siellä kahta minuuttia pidempään, kun ostin sen Burana-paketin, mutta silti minulle jäi hyvä, rauhallinen tunne. Tunsin saaneeni hyvää, ystävällistä kohtelua. Oli ”apteekin tädillä” asenne kohdallaan. Se oli minun kokemukseni palvelusta.

Mistä (aineeton) palvelu oikein koostuu? Palvelu on vuorovaikutusta palvelun antajan ja palvelun saajan eli asiakkaan välillä. Tärkeintä siinä on asiakkaan kokemus saamastaan ajasta ja siihen liittyvästä kohtelusta ja kohtaamisesta. Palvelunantajan asenteella on suuri merkitys. Palvelun antajalla pitäisi olla asenne kohdallaan joka ikinen päivä joka ikisen asiakkaan kohdalla. Palvelutapahtuma on ohikiitävä hetki. Annettua palvelua ei voi saada takaisin, eikä sitä voi vaihtaa. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Millaista palvelua muistisairaat henkilöt saavat? Mikä on heidän kokemuksensa palvelusta tai hoidosta? He eivät välttämättä muista muutaman minuutin kuluttua hoitotilanteesta mitään, siksi heille on erityisen tärkeää millainen tunne jää hoitotilanteen jälkeen. Jääkö hyvä ja rauhallinen mieli vai ei.

Muistisairas ihminen ei useinkaan itse osaa kertoa kokemustaan saamastaan palvelusta. Se, onko palvelu onnistunut vai ei, näkyy monesti muulla tavalla. Varsinkin se, jos muistisairas henkilö ei oikeasti ole tullut kohdatuksi, näkyy usein ”haastavana” käyttäytymisenä.

Tunsin tulleeni kohdatuksi tuon ”apteekin tädin” taholta. Niin, ”apteekin tädin”. En minä kysynyt hänen koulutustaan. Ei sillä ollut mitään merkitystä mikä hänen koulutustaustansa on. Ei muistisairas asiakaskaan kysele oletko sinä sairaanhoitaja vai hoitoapulainen. Kohdatuksi tuleminen on se millä on merkitystä.

Miksi hoitajat eivät oikeasti kohtaa muistisairasta ihmistä? Vedotaan kiireeseen, ettei ehdi tehdä töitä kunnolla. Toinen puoli totta. On varmasti paljon asiakkaita ja paljon tekemistä yhden työvuoron aikana, mutta… En minäkään ollut siellä apteekissa kuin pari minuuttia.  Silloin, kun oli minun vuoroni olla palveltavana, silloin ”apteekin täti” palveli vain minua. Hän palveli ystävällisesti ja antoi kaiken tuon ajan minulle.

Tärkeintä on miten se aika, joka jokaiselle muistisairaalle asiakkaalle on olemassa työvuoron aikana, käytetään. Se aika pitäisi käyttää niin, että muistisairas asiakas ja hänen tarpeensa tulisi kohdatuksi ja häntä pitäisi kohdella oikealla asenteella.

Vaikka sinulla olisi kuinka vähän aikaa yhdelle muistisairaalle asiakkaalle, kysyn, voisiko sen ajan käyttää vain hänen palveluunsa, oikealla asenteella, palveluasenteella?

 

Kirjoittaja: Lea Waljus

Avopalvelupäällikkö, Kolarin kunta

Suomen muistiasiantuntijoiden aluevastaava

 

Mun gal muitan – mie kyllä muistan

Muistiviikkoa vietettiin tänä vuonna teemalla Muistisairauden monet kasvot. Saamelaisella muistisairaalla on omanlaiset kasvot, saamelaiset kasvot, vaikka muistisairaudet muokkaavatkin kasvoja monen näköisiksi.  Muistisairaiden kanssa työskennellessä on korostunut yhä enemmän auttajan saamen kielen ja kulttuurin osaaminen.  Eräs asiakas kiteyttikin toimintaa näin: ”Kotona on paras. Kyllä on turvallista, kun saan puhua omia asioita saameksi, ja se ymmärtää kaikki mitä tarkotan ja ittekin ymmärrän. Tämä yhessä muisteleminen antaa voimia”. Työssäni ovat tulleet vastaan asiakkaiden turvattomuuden ja yksinäisyyden tunteet, tuen tarve ja kodin tärkeys. Äidinkielellä voi nostaa esille vaiettujakin asioita ja menneisyyden tuskaa, mutta myös sitä iloa, jota asioiden läpikäyminen antaa.

Ristenrauna1
Kuva: SámiSoster ry

Auttamisen sisällöissä muistisairaan ihmisen oma kulttuuri ja kulttuuriset voimavarat ovat erinomaisen tärkeitä. Yhteydensaaminen, omatoimisuuden ylläpitäminen tai osallistumisen aktivointi onnistuvat paremmin oman kulttuurin kautta. Saamelaisille luonto on eräs merkittävä tekijä. Luonnon tuoksut ja äänet ovat ihmeellisen aktivoivia samoin kuin eläimet. Porokoiralle, joka on aina kuulunut poronhoitajien elämään, jaksaa puhua, vaikkei enää ihmisille jaksaisi. Luonnon tuoksut, sateen ropina, linnun laulu tai variksen raakkuminen, tuli, savun tuoksu, ne aktivoivat liikkumista ja ympäristön seuraamista, mutta myös auttavat ylläpitämään vuorovaikutustaitoja.  Päivittäinen ruoka on jokaiselle tärkeä. Muistisairaan ihmisen arjessa perinteisen ruuan tuoksu ja maku tekevät päivästä juhlan.

Ristenrauna2
Kuva: SámiSoster ry

Kun saamelaiset kokoontuvat yhteen ja kun siellä on mukana kaikki, muistisairaatkin, kokee vanhus olevansa osa laajempaa yhteisöä, jossa hän on arvokas ja arvostettu yhteisön jäsen, vaikka muisti onkin jo huono. Hyvä elämä rakentuu turvallisesta ja mielekkäästä elämästä kotona. Muisti on meidän tärkein pääoma ja jos se sairastuu, sitä ei voi proteeseilla eikä millään korvata.  Sen vuoksi siitä pitääkin pitää aivan erityistä huolta. Joten pidä huolta muististasi, käytä sitä paljon, liiku ja pidä kuntoa yllä, syö muistiystävällistä ruokaa, puhu muiden kanssa, laula, nuku hyvin, koska uni on muistille tärkeä ja ole positiivinen! Saamelaisen muistisairaan ihmisen kohtaamisessa ja auttamisessa, muista oman kielen ja kulttuurin merkitys.

Ristenrauna4
Vanhustenviikolla palvelutalossa järjestettiin vapaaehtoisvoimin saamelainen perinneruokailu. Kuva: Kyllikki Tanhua. 

Hae tietoa kulttuurisista voimavaroista SamiSoster ry:n nettisivuilta www.samisoster.fi/muitogiisa

 

 

 

 

Inarissa , lokakuussa 2017

Ristenrauna Magga

Kirjoittaja on SámiSoster ry:n toiminnanjohtaja.

 

 

Förebyggande arbete förbättrar livskvaliteten – Minnesarbete i Åboland

Den nationella Minnesveckan infaller årligen i samband med den Internationella Alzheimer-dagen (21.9). Dagen har uppmärksammats sedan år 1994, under Alzheimer´s Disease Internationals ledning. Ett tema för Minnesveckan år 2017 var ”Minnessjukdomens många ansikten”. I Finland finns uppskattningsvis 193 000 personer som har insjuknat i en minnessjukdom. Varje dag får 40 personer en minnessjukdoms diagnos.

Gruner3

I Åbonejdens Alzheimer-förening r.f. fortsätter det svenskspråkiga projektet Hjärningar – Förebyggande arbete förbättrar livskvaliteten som startade år 2014. Huvudmålsättningen är att inom verksamhetsområdet främja dels den svenskspråkiga befolkningens hjärnhälsa dels välbefinnandet för personer med en minnessjukdom samt deras närstående. Verksamhetsområdet innefattar Åbo, Pargas, Nagu, Korpo, Houtskär, Iniö, Kimito, Västanfjärd och Dragsfjärd. Området är geografiskt mycket utspritt och består även av öar ute i skärgården.

Projektets verksamhetsformer är bl.a. föreläsningar och kurser i hjärnhälsa, Pop Up caféer, stöd- och handledning samt nätverksarbete och koordinerande av svenskspråkigt material. Också med tanke på temat Minnessjukdomens många ansikten har nätverksarbetet en betydande roll. I projektet skapades olika arbetsgrupper för utvecklingsarbete. Grupperna bestod av yrkespersoner som arbetar med minnesfrågor på svenska, både lokalt från kommunerna och nationellt från Svenskfinland.

Gruner2

Minnesarbetet och vårdkedjan för personer med minnessjukdom är som känt mycket mångdimensionell. Man vet att risken att insjukna stiger med åldern samtidigt som allt flera personer i arbetsför ålder insjuknar. Det förebyggande arbetet blir allt viktigare. Varje persons sjukdomsförlopp och egna upplevelser samt behov av stöd och handledning är individuellt. Även de närståendes behov och sätt att reagera är unika.

Skärgården och mindre kommuner präglas bl.a. av långa avstånd, varierande förhållanden och en speciell gemenskap. För yrkespersonerna är samarbete, det egna ansvaret och flexibilitet viktigt. Många gånger kan det bli frågan om skräddarsydda lösningar för personer med minnessjukdom och deras närstående. Det är mycket viktigt att föra verksamheten lokalt, nära befolkningen. Föreläsningar och kurser i hjärnhälsa har haft många intresserade deltagare. Kommuninvånarna sporrar även varandra att delta och man tar hand om varandra.  Deltagarna har uttryckt att de inte skulle ha deltagit om t.ex. kursen skulle ha ordnats på annan ort.

Gruner

Det egna modersmålet har en stor betydelse för de flesta; både insjuknade, närstående och yrkespersoner. Det är viktigt att få handledning, service och information på det egna modersmålet. Ny information i olika former finns, men når den ut till alla? Glädjande kan man konstatera att också svenskspråkigt material finns, men det gäller att genom samarbete sprida informationen och göra den synlig.

Yrkespersonerna i kommunerna anser själva att arbetsgruppsarbetet har bidragit till att främja samarbetet. De har hittat gemensamma riktlinjer för minnesklienternas bästa och utvecklingsarbetet fortsätter. Nationella gruppen anser det som värdefullt att det nationellt har bildats ett nätverk med fokus på minnesfrågor på svenska. De har fått nya kontakter samt kunnat dela med sig av information, kunskap och erfarenheter.  En positiv förändring i minnesarbetet upplevs och arbetet förenhetligas.

Skärgården, Gruner

Arbetet i projektet Hjärningar och framför allt samarbetet med olika aktörer är mycket intressant och berikande. Tillsammans kan vi utvecklas, stöda varandra och svara på de behov som dagens minnesarbete för med sig. Det finns mycket att göra och vi kan med glädje konstatera att projektet fortsätter med finansiering från STEA. Projektresultaten från de tre första åren påvisar nämligen att det finns behov av förebyggande minnesarbete och kontinuerligt utvecklingsarbete också på svenska, både lokalt och nationellt.

 

Marina Grunér

Projektkoordinator, Åbonejdens Alzheimer-förening r.f.

Alva, Finlands minnesspecialister r.f.

Iiriksen kipupiste

Elämä on monimutkainen kokonaisuus, joka voi kantaa sisällään montakin erilaista tarinaa. Tämä on fiktiivinen tarina Iiriksestä, johon puhallan sielun mieleni virrasta. Pyrkimykseni tällä on koskettaa jokaista lukijaa hänen valitsemallaan tavalla. Haasteet ja vaikeudet ovat subjektiivisia kokemuksia kaikessa universaaliuudessaan. Miten meistä jokainen voisi nähdä vielä vähän pidemmälle ja syvemmälle kun kohtaamme?

– Joni Tammisalo, geronomiopiskelija –

 

Häpeän itseäni. Näin huomasin ajattelevani tänään useampaan kertaan. Kadulla kulkiessani ohitin monta ihmistä, enkä nähnyt heidän kasvojaan.  Ohimoitani polttaa ja ajatus kiemurtelee otsalohkojeni alla kuin kiirastuli hallitsemattomana mielen ryöppynä, jota en ole nyt valmis kestitsemään. Geenivirhe minussa on herra ja minä olen renki. Virhekoodi minussa aiheutti silmäsairauden useita vuosia sitten, kun olin juuri valmistunut ammattiin ja aloittanut uudessa työpaikassa.

20170801173757_01
Kuva: Eveliina Tahvanainen

Haluaisin joskus palata niihin ajatuksiin, joita kävin silloin läpi, kun mikään linssi ei tuottanut parannusta näkööni ja lääkäri levitteli käsiään sanoen: ”Sinun on ehkä pärjättävä vähän huonommalla näöllä.” Absurdia, mitä se juuri sanoi? Ei käy, joku ratkaisu tähän on löydettävä. On asioita, joita kohtalo ei kysele, vaan päättää ne puolestani. Tämä oli yksi niistä. Ratkaisua on nyt etsitty vuosikymmenen ja toivoa ei ole näkynyt ovella kuin pieninä pilkahduksina. Kantasolut? Tieteen Kuvalehti kertoi jonkun naisen saaneensa näkönsä takaisin niiden avulla. Voisinko minäkin saada? En kai. Nämä jutut ovat mustetta paperilehtien välissä, mutta ketä ovat nämä ihmiset? He eivät varmasti ole tästä maailmasta ja eivät tunnu usein olevankaan.

Jälkiä seuraamalla ja johtolankoja keräämällä huomaat useimmiten tuijottavasi umpikujaan. Harmaa, kylmä ja betonin kovettama seinä on turhan tyly ja kova vastustaja lyödäksesi pääsi siitä läpi, vaikka kuinka haluaisit. Miksi elämässä ei kaikki voi olla itsestä kiinni? Ahkeruus palkitaan ja sitä rataa. Se ei vain ole näin. Sen äärellä huomaan viimeistään olevani hauras ja inhimillinen. Olen siis ”vain” ihminen. Voin jumpata ja pyöritellä ajatusta päässäni, vaikka kuinka ja paljon. Mutta siinä se vain on ja tuijottaa minua suoraan silmiin. Välillä huomaan tipahtavani polvilleni ja huutavani kurkunpää punaisena, että miksi minä? Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken? Kuorman, joka tuntuu raskaalta ja asettaa esteitä unelmieni tielle. Ei tarvitse pysähtyä kuin hetkeksi ja vetää keuhkot täyteen henkeä ja todeta, etten ole tehnyt mitään. En ole siis tehnyt yhtään mitään.  Elämäni onnenpyörä sattui vain osumaan rosvosektoriin ja päätti viedä minulta niin paljon. En näe enää kunnolla. Kuka minä olen ja mitä minä nyt teen? Sitä peliä olen nyt pelannut sen rapiat kymmenen vuotta ja rakentanut minäkuvaa uudelleen.

Valehtelisin, jos väittäisin, että matka on ollut helppo, mutta olen oppinut pärjäämään sen kanssa. Kipuilu jatkuu yhä ja suussa maistuu usein kitkerälle, mutta elämä on liian mielenkiintoinen mahdollisuus. Mikä on minun tarinani? En tiedä vielä, mutta olen varma, että kirjoitan sen loppuun asti. Onko loppu onnellinen, niin kuin useimmissa elokuvissa? Mikä on onnellinen loppu? Kai se on jokaisen oma subjektiivinen kokemus ja paljon kiinni siitä, miten sitä tarkastelee. Luotan siihen, että toivo koputtelee oven takanani tiheästi ja ehkä sekin päivä vielä koittaa, kun kerkeän avaamaan. Mitä sitten tapahtuu? Sitäkään en tiedä, mutta yksi paheistani on elämän jano ja se pitää minua otteessaan. Joskus tie on kevyt ja toisinaan taas ei. Fyysisesti painovoima pitää siitä huolen ja toisinaan taas henkinen krapula, joka minut valtaa.

14107756_10154498387523637_8163464377283974758_o
Kuva: Eveliina Tahvanainen

Työskentelen tiukasti vanhustyön parissa ja lempilajikseni on vakiintunut erilaiset kohtaamiset ja tarve murtaa ne koodit, jotka johdattavat minut saavuttamaan täydellisin kohtaamisen kunkin ihmisen kanssa diagnoosista tai taustasta riippumatta. Saattaa kuulostaa mahtipontisen naivilta tavoitteelta, mutta kuka voi sanoa, ettei se olisi tavoittelemisen arvoista?

Jakamalla tämän palasen elämästäni haluaisin herätellä ihmisiä pysähtymään ja reflektoimaan omia toimintamallejaan elämässä. Onko muistisairas sairas vai kuntoutuja? Onko huono näkö vamma vai rajoite? Sairaus tai vamma on asia, mikä todetaan ja lyödään mappi ö -osastolle tai ainakin se viedään pölyttymään. Se on siellä tallessa, jos joku kysyy, muttei aktiivisesti päivittäisessä kattauksessa. Rajoittunut tai kuntoutuja soi ihan eri tavalla korvissa. Se on aktiivinen ja ladattuna toivoa täyteen. Minä olen kuntoutuja, tai minä olen näkörajoitteinen, tuntuu jo paljon paremmalta sanoa ääneen, kuin minä olen näkövammainen tai muistisairas. Tätä käsitteiden tärkeyttä kannattaa miettiä erityisesti omien silmien takaa. Miltä minusta tuntuisi olla valmiiksi määritelty? Ai sellainen minä olen? Se on selvä. Tunne on tärkeä ja sen haluan pitää mielessäni niissä arjen pienimissäkin hetkissä. Kiirettä pitää ja aika orjuuttaa, mutta olkaa itsellenne armollisia. Ohikiitävää hetkeä seuraa aina toinen ja aamut vaihtuvat iltoihin. Olemme ihmisiä ja näin ollen inhimillisiä. On huonoja päiviä ja sitten on hyviä päiviä. Tärkeintä on kuitenkin se, mihin me pyrimme. Me pyrimme parempaan elämään. Sinä, minä, me, te ja he voivat muodostaa kollektiivin. Sellaisen, joka välittää vielä enemmän resursseista riippumatta. Viipyilkää hetkissä, niin omissa kuin jaetuissakin. Hyvä tarina pitää otteessaan.

– Iiris –

Hollantilainen kotihoidon malli Buurtzorg vähentää byrokratiaa ja korostaa asiakaslähtöisyyttä

Hollannissa sote-sektorin yksityistäminen, hoitoyksiköiden koon kasvattaminen ja hoidon standardisointi aloitettiin 1990-luvulla. Kymmenen vuotta myöhemmin toimet alkoivat näkyä maassa kotihoidon laadun huonontumisena. Uudistukset myös lisäsivät kansallisia sosiaali- ja terveyskustannuksia merkittävästi. Organisaatiorakenteet muuttuivat monimutkaisiksi ja mm. sairaanhoitajia värvättiin hallinnollisiin tehtäviin kenttätyön sijaan. Muutos aiheutti turhautumista niin hoitohenkilökunnassa kuin kotihoidon asiakkaissakin. Näitä ongelmia ratkaisemaan muutama sairaanhoitaja perusti säätiön, joka tarjoaa uudella periaatteella toimivia kotihoitopalveluita.

Karsasuon Tintti, kotihoito

Buurtzorg Nederland -säätiö on toiminut Hollannissa vuodesta 2006 lähtien saavuttaen merkittäviä tuloksia. Uusi toimintamalli on pyrkinyt vähentämään kotihoidon byrokratiaa ja hierarkkisuutta sekä panostamaan aitoon kohtaamiseen asiakkaiden kanssa. Erityisen toimivaksi Buurtzorg on osoittautunut muistisairaiden ja saattohoidossa olevien asiakkaiden kohdalla. Myös kuluja on saatu pienenemään. Samantyyppisiä kotihoidon uudistuksia on tällä hetkellä menossa esimerkiksi Ruotsissa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Käytännössä Buurtzorgin kotihoidon yksiköt muodostuvat maksimissaan 12 hoitajan tiimeistä. Heillä on kullakin oma alueensa, jossa on 40–60 asiakasta. Tällä hetkellä Hollannissa toimii arviolta 900 tiimiä. Tiimeissä ei ole erikseen esimiestä, vaan esimerkiksi budjetin laatimisesta päätetään yhdessä. Säätiön puolesta palkanmaksusta ja taloushallinnosta vastaa yksi noin 50 hengen hallintotiimi kaikkia tiimejä varten. Toiminta perustuu ajatukseen, että kaikki osallistuvat työn suunnitteluun ja koordinointiin: kaikille on sovittu jokin tietty vastuualue. Yksiköt voivat toimia keskenään hyvinkin eri tavalla, tärkeintä on löytää jokaiselle tiimille omat, sopivat toimintatavat. Haasteisiinsa Buurtzorg -tiimit saavat mentorointitukea noin 20 hengen mentoritiimiltä. Esimerkiksi rekrytointeihin, vastuunjakoon ja kontaktien luomiseen tarjotaan siis työnohjausta, mutta päätökset tehdään oman yksikön kesken. Hallintorakennetta ja esimerkiksi laskutusta yksinkertaistaa myös se, että kaikki hoitajat pyrkivät mahdollisuuksiensa mukaan osallistumaan kaikkiin hoitotehtäviin perushoidosta ja ulkoilutuksesta lääkkeenjakoon. Tämän mahdollistaa hoitajien korkea koulutustaso, sillä suurin osa hoitajista on koulutukseltaan sairaanhoitajia.

Karsasuon Tintti, kädet

Buurtzorgin toiminnan kulmakiviä ovat asiakaslähtöisyys, holistinen näkökulma ja aito kohtaaminen. Periaatteisiin kuuluu, että yhdellä asiakkaalla on vain kaksi tai kolme hoitajaa, jotka hänen luonaan vierailevat. Hoitajien ja asiakkaiden välille muodostuu näin aito luottamuksellinen suhde, ja koko hoitosuunnitelman laatiminen perustuu kokonaiskuvaan yksilön tarpeista ja toiveista. Ollaan kiinnostuneita koko asiakkaan elämänpiiristä: fyysisistä, henkisistä ja sosiaalisista tarpeista sekä ympäristöstä, jossa asiakas elää. Toimenpidekeskeisyydestä on siirrytty ihmiskeskeisyyteen. Lisäksi korostetaan jatkuvuutta ja pyritään välttämään hoidon pirstaloitumista. Byrokratian väheneminen ja teknologian hyödyntäminen työssä ovat jättäneet hoitajille enemmän aikaa yksinkertaisesti jutella asiakkaidensa kanssa.

Asiakaslähtöisyyttä ja hoidon yksinkertaistamista pyritään Buurtzorgissa tukemaan myös ”naapurustokeskeisyydellä” (Buurtzorg voidaan kääntää suomeksi ”naapurustohoiva”). Tämä tarkoittaa sitä, että kotihoito hyödyntää koko naapurustoyhteisön apua toiminnassaan. Tämä pitää sisällään niin viralliset tahot ja sote-palveluntarjoajat kuin epävirallisemmat toimijat, kuten vapaaehtoiset. Kun asioidaan tutuksi tulleiden fysioterapeuttien ja apteekkihenkilöstön kanssa, tieto eri palveluntarjoajien välillä kulkee sujuvammin ja yhteydet pysyvät tiiviimpinä.

Kotihoidon työntekijöiltä edellytetään sitoutumista Buurtzorgin arvoihin. Näihin arvoihin lukeutuvat mm. luottamus, itsenäisyys, luovuus, yksinkertaisuus ja yhteistyö. Arvojen tietoisen tunnistamisen vuoksi työntekijät kokevat työssään toteuttavansa hyvinä pitämiään periaatteita. Ammattiylpeys näkyy selvästi esimerkiksi hoitajien korkeana työtyytyväisyytenä. Kun itse pääsee osallistumaan työnsä suunnitteluun, se motivoi! Työ Buurtzorgin kotihoidossa on myös erittäin itsenäistä, koska työnantaja korostaa luottavansa hoitajien ammattitaitoon ja harkintakykyyn; hoitajat tuntevat asiakkaidensa todellisen tarpeen. Asiakkaan parasta ei siis määritellä organisaation puolesta standardien mukaan. Työntekijöitä myös kannustetaan luovuuteen, mikä ruokkii ruohonjuuritason ongelmanratkaisua ja innovointia sekä työhyvinvointia. Ja työntekijöiden tyytyväisyyshän tunnetusti välittyy asiakkaalle asti!

Kirjoittanut: Ulla-Kaisa / Suomen muistiasiantuntijat ry

 

Juttu pohjautuu seuraaviin lähteisiin:

de Blok, J. (2011): Buurtzorg Nederland: A New Perspective on Elder Care in the Netherlands. AARP International the Journal, Home and Family, summer 2011, pp. 82-86.

de Blok, J. (2015): Guest editorial: Nursing has got stuck in ‘the system’, so let’s CHANGE THE SYSTEM! Journal of Research in Nursing, 2015, vol. 20, no. 7, pp. 532–535.

Gray, B.H., Sarnak, D.O. & Burgers, J.S. (2015): Home Care by Self-Governing Nursing Teams: The Netherlands’ Buurtzorg Model. Commonwealth Fund pub. 1818, vol. 14.

Kreitzer, M.J., Monsen, K.A. Nandram, S. & de Blok, J. (2015): Buurtzorg Nederland: a Global Model of Social Innovation, Change, and Whole-Systems Healing. Global Advances in Health and Medicine, 2015, vol. 4, no. 1, pp. 40-44.

Monsen, K.A. & de Blok, J. (2013a): Buurtzorg: Nurse-Led Community Care. Creative Nursing 2013, vol. 19, no. 3, pp. 122-127.

Monsen, K.A. & de Blok, J. (2013b): Buurtzorg Nederland. American Journal of Nursing, 2013, vol. 113, no. 8, pp. 55-59.

Nandram, S. & Koster, N. (2014): Organizational innovation and integrated care: lessons from Buurtzorg. Journal of Integrated Care, 2014, vol. 22, no. 4, pp. 174-184.