Palvelu ja asenne – siis palveluasenne

Olipa siellä hyvä palvelu, mietin, kun kävelin ulos apteekista. En varmasti viipynyt siellä kahta minuuttia pidempään, kun ostin sen Burana-paketin, mutta silti minulle jäi hyvä, rauhallinen tunne. Tunsin saaneeni hyvää, ystävällistä kohtelua. Oli ”apteekin tädillä” asenne kohdallaan. Se oli minun kokemukseni palvelusta.

Mistä (aineeton) palvelu oikein koostuu? Palvelu on vuorovaikutusta palvelun antajan ja palvelun saajan eli asiakkaan välillä. Tärkeintä siinä on asiakkaan kokemus saamastaan ajasta ja siihen liittyvästä kohtelusta ja kohtaamisesta. Palvelunantajan asenteella on suuri merkitys. Palvelun antajalla pitäisi olla asenne kohdallaan joka ikinen päivä joka ikisen asiakkaan kohdalla. Palvelutapahtuma on ohikiitävä hetki. Annettua palvelua ei voi saada takaisin, eikä sitä voi vaihtaa. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Millaista palvelua muistisairaat henkilöt saavat? Mikä on heidän kokemuksensa palvelusta tai hoidosta? He eivät välttämättä muista muutaman minuutin kuluttua hoitotilanteesta mitään, siksi heille on erityisen tärkeää millainen tunne jää hoitotilanteen jälkeen. Jääkö hyvä ja rauhallinen mieli vai ei.

Muistisairas ihminen ei useinkaan itse osaa kertoa kokemustaan saamastaan palvelusta. Se, onko palvelu onnistunut vai ei, näkyy monesti muulla tavalla. Varsinkin se, jos muistisairas henkilö ei oikeasti ole tullut kohdatuksi, näkyy usein ”haastavana” käyttäytymisenä.

Tunsin tulleeni kohdatuksi tuon ”apteekin tädin” taholta. Niin, ”apteekin tädin”. En minä kysynyt hänen koulutustaan. Ei sillä ollut mitään merkitystä mikä hänen koulutustaustansa on. Ei muistisairas asiakaskaan kysele oletko sinä sairaanhoitaja vai hoitoapulainen. Kohdatuksi tuleminen on se millä on merkitystä.

Miksi hoitajat eivät oikeasti kohtaa muistisairasta ihmistä? Vedotaan kiireeseen, ettei ehdi tehdä töitä kunnolla. Toinen puoli totta. On varmasti paljon asiakkaita ja paljon tekemistä yhden työvuoron aikana, mutta… En minäkään ollut siellä apteekissa kuin pari minuuttia.  Silloin, kun oli minun vuoroni olla palveltavana, silloin ”apteekin täti” palveli vain minua. Hän palveli ystävällisesti ja antoi kaiken tuon ajan minulle.

Tärkeintä on miten se aika, joka jokaiselle muistisairaalle asiakkaalle on olemassa työvuoron aikana, käytetään. Se aika pitäisi käyttää niin, että muistisairas asiakas ja hänen tarpeensa tulisi kohdatuksi ja häntä pitäisi kohdella oikealla asenteella.

Vaikka sinulla olisi kuinka vähän aikaa yhdelle muistisairaalle asiakkaalle, kysyn, voisiko sen ajan käyttää vain hänen palveluunsa, oikealla asenteella, palveluasenteella?

 

Kirjoittaja: Lea Waljus

Avopalvelupäällikkö, Kolarin kunta

Suomen muistiasiantuntijoiden aluevastaava

 

Mainokset

Mun gal muitan – mie kyllä muistan

Muistiviikkoa vietettiin tänä vuonna teemalla Muistisairauden monet kasvot. Saamelaisella muistisairaalla on omanlaiset kasvot, saamelaiset kasvot, vaikka muistisairaudet muokkaavatkin kasvoja monen näköisiksi.  Muistisairaiden kanssa työskennellessä on korostunut yhä enemmän auttajan saamen kielen ja kulttuurin osaaminen.  Eräs asiakas kiteyttikin toimintaa näin: ”Kotona on paras. Kyllä on turvallista, kun saan puhua omia asioita saameksi, ja se ymmärtää kaikki mitä tarkotan ja ittekin ymmärrän. Tämä yhessä muisteleminen antaa voimia”. Työssäni ovat tulleet vastaan asiakkaiden turvattomuuden ja yksinäisyyden tunteet, tuen tarve ja kodin tärkeys. Äidinkielellä voi nostaa esille vaiettujakin asioita ja menneisyyden tuskaa, mutta myös sitä iloa, jota asioiden läpikäyminen antaa.

Ristenrauna1
Kuva: SámiSoster ry

Auttamisen sisällöissä muistisairaan ihmisen oma kulttuuri ja kulttuuriset voimavarat ovat erinomaisen tärkeitä. Yhteydensaaminen, omatoimisuuden ylläpitäminen tai osallistumisen aktivointi onnistuvat paremmin oman kulttuurin kautta. Saamelaisille luonto on eräs merkittävä tekijä. Luonnon tuoksut ja äänet ovat ihmeellisen aktivoivia samoin kuin eläimet. Porokoiralle, joka on aina kuulunut poronhoitajien elämään, jaksaa puhua, vaikkei enää ihmisille jaksaisi. Luonnon tuoksut, sateen ropina, linnun laulu tai variksen raakkuminen, tuli, savun tuoksu, ne aktivoivat liikkumista ja ympäristön seuraamista, mutta myös auttavat ylläpitämään vuorovaikutustaitoja.  Päivittäinen ruoka on jokaiselle tärkeä. Muistisairaan ihmisen arjessa perinteisen ruuan tuoksu ja maku tekevät päivästä juhlan.

Ristenrauna2
Kuva: SámiSoster ry

Kun saamelaiset kokoontuvat yhteen ja kun siellä on mukana kaikki, muistisairaatkin, kokee vanhus olevansa osa laajempaa yhteisöä, jossa hän on arvokas ja arvostettu yhteisön jäsen, vaikka muisti onkin jo huono. Hyvä elämä rakentuu turvallisesta ja mielekkäästä elämästä kotona. Muisti on meidän tärkein pääoma ja jos se sairastuu, sitä ei voi proteeseilla eikä millään korvata.  Sen vuoksi siitä pitääkin pitää aivan erityistä huolta. Joten pidä huolta muististasi, käytä sitä paljon, liiku ja pidä kuntoa yllä, syö muistiystävällistä ruokaa, puhu muiden kanssa, laula, nuku hyvin, koska uni on muistille tärkeä ja ole positiivinen! Saamelaisen muistisairaan ihmisen kohtaamisessa ja auttamisessa, muista oman kielen ja kulttuurin merkitys.

Ristenrauna4
Vanhustenviikolla palvelutalossa järjestettiin vapaaehtoisvoimin saamelainen perinneruokailu. Kuva: Kyllikki Tanhua. 

Hae tietoa kulttuurisista voimavaroista SamiSoster ry:n nettisivuilta www.samisoster.fi/muitogiisa

 

 

 

 

Inarissa , lokakuussa 2017

Ristenrauna Magga

Kirjoittaja on SámiSoster ry:n toiminnanjohtaja.

 

 

Förebyggande arbete förbättrar livskvaliteten – Minnesarbete i Åboland

Den nationella Minnesveckan infaller årligen i samband med den Internationella Alzheimer-dagen (21.9). Dagen har uppmärksammats sedan år 1994, under Alzheimer´s Disease Internationals ledning. Ett tema för Minnesveckan år 2017 var ”Minnessjukdomens många ansikten”. I Finland finns uppskattningsvis 193 000 personer som har insjuknat i en minnessjukdom. Varje dag får 40 personer en minnessjukdoms diagnos.

Gruner3

I Åbonejdens Alzheimer-förening r.f. fortsätter det svenskspråkiga projektet Hjärningar – Förebyggande arbete förbättrar livskvaliteten som startade år 2014. Huvudmålsättningen är att inom verksamhetsområdet främja dels den svenskspråkiga befolkningens hjärnhälsa dels välbefinnandet för personer med en minnessjukdom samt deras närstående. Verksamhetsområdet innefattar Åbo, Pargas, Nagu, Korpo, Houtskär, Iniö, Kimito, Västanfjärd och Dragsfjärd. Området är geografiskt mycket utspritt och består även av öar ute i skärgården.

Projektets verksamhetsformer är bl.a. föreläsningar och kurser i hjärnhälsa, Pop Up caféer, stöd- och handledning samt nätverksarbete och koordinerande av svenskspråkigt material. Också med tanke på temat Minnessjukdomens många ansikten har nätverksarbetet en betydande roll. I projektet skapades olika arbetsgrupper för utvecklingsarbete. Grupperna bestod av yrkespersoner som arbetar med minnesfrågor på svenska, både lokalt från kommunerna och nationellt från Svenskfinland.

Gruner2

Minnesarbetet och vårdkedjan för personer med minnessjukdom är som känt mycket mångdimensionell. Man vet att risken att insjukna stiger med åldern samtidigt som allt flera personer i arbetsför ålder insjuknar. Det förebyggande arbetet blir allt viktigare. Varje persons sjukdomsförlopp och egna upplevelser samt behov av stöd och handledning är individuellt. Även de närståendes behov och sätt att reagera är unika.

Skärgården och mindre kommuner präglas bl.a. av långa avstånd, varierande förhållanden och en speciell gemenskap. För yrkespersonerna är samarbete, det egna ansvaret och flexibilitet viktigt. Många gånger kan det bli frågan om skräddarsydda lösningar för personer med minnessjukdom och deras närstående. Det är mycket viktigt att föra verksamheten lokalt, nära befolkningen. Föreläsningar och kurser i hjärnhälsa har haft många intresserade deltagare. Kommuninvånarna sporrar även varandra att delta och man tar hand om varandra.  Deltagarna har uttryckt att de inte skulle ha deltagit om t.ex. kursen skulle ha ordnats på annan ort.

Gruner

Det egna modersmålet har en stor betydelse för de flesta; både insjuknade, närstående och yrkespersoner. Det är viktigt att få handledning, service och information på det egna modersmålet. Ny information i olika former finns, men når den ut till alla? Glädjande kan man konstatera att också svenskspråkigt material finns, men det gäller att genom samarbete sprida informationen och göra den synlig.

Yrkespersonerna i kommunerna anser själva att arbetsgruppsarbetet har bidragit till att främja samarbetet. De har hittat gemensamma riktlinjer för minnesklienternas bästa och utvecklingsarbetet fortsätter. Nationella gruppen anser det som värdefullt att det nationellt har bildats ett nätverk med fokus på minnesfrågor på svenska. De har fått nya kontakter samt kunnat dela med sig av information, kunskap och erfarenheter.  En positiv förändring i minnesarbetet upplevs och arbetet förenhetligas.

Skärgården, Gruner

Arbetet i projektet Hjärningar och framför allt samarbetet med olika aktörer är mycket intressant och berikande. Tillsammans kan vi utvecklas, stöda varandra och svara på de behov som dagens minnesarbete för med sig. Det finns mycket att göra och vi kan med glädje konstatera att projektet fortsätter med finansiering från STEA. Projektresultaten från de tre första åren påvisar nämligen att det finns behov av förebyggande minnesarbete och kontinuerligt utvecklingsarbete också på svenska, både lokalt och nationellt.

 

Marina Grunér

Projektkoordinator, Åbonejdens Alzheimer-förening r.f.

Alva, Finlands minnesspecialister r.f.

Iiriksen kipupiste

Elämä on monimutkainen kokonaisuus, joka voi kantaa sisällään montakin erilaista tarinaa. Tämä on fiktiivinen tarina Iiriksestä, johon puhallan sielun mieleni virrasta. Pyrkimykseni tällä on koskettaa jokaista lukijaa hänen valitsemallaan tavalla. Haasteet ja vaikeudet ovat subjektiivisia kokemuksia kaikessa universaaliuudessaan. Miten meistä jokainen voisi nähdä vielä vähän pidemmälle ja syvemmälle kun kohtaamme?

– Joni Tammisalo, geronomiopiskelija –

 

Häpeän itseäni. Näin huomasin ajattelevani tänään useampaan kertaan. Kadulla kulkiessani ohitin monta ihmistä, enkä nähnyt heidän kasvojaan.  Ohimoitani polttaa ja ajatus kiemurtelee otsalohkojeni alla kuin kiirastuli hallitsemattomana mielen ryöppynä, jota en ole nyt valmis kestitsemään. Geenivirhe minussa on herra ja minä olen renki. Virhekoodi minussa aiheutti silmäsairauden useita vuosia sitten, kun olin juuri valmistunut ammattiin ja aloittanut uudessa työpaikassa.

20170801173757_01
Kuva: Eveliina Tahvanainen

Haluaisin joskus palata niihin ajatuksiin, joita kävin silloin läpi, kun mikään linssi ei tuottanut parannusta näkööni ja lääkäri levitteli käsiään sanoen: ”Sinun on ehkä pärjättävä vähän huonommalla näöllä.” Absurdia, mitä se juuri sanoi? Ei käy, joku ratkaisu tähän on löydettävä. On asioita, joita kohtalo ei kysele, vaan päättää ne puolestani. Tämä oli yksi niistä. Ratkaisua on nyt etsitty vuosikymmenen ja toivoa ei ole näkynyt ovella kuin pieninä pilkahduksina. Kantasolut? Tieteen Kuvalehti kertoi jonkun naisen saaneensa näkönsä takaisin niiden avulla. Voisinko minäkin saada? En kai. Nämä jutut ovat mustetta paperilehtien välissä, mutta ketä ovat nämä ihmiset? He eivät varmasti ole tästä maailmasta ja eivät tunnu usein olevankaan.

Jälkiä seuraamalla ja johtolankoja keräämällä huomaat useimmiten tuijottavasi umpikujaan. Harmaa, kylmä ja betonin kovettama seinä on turhan tyly ja kova vastustaja lyödäksesi pääsi siitä läpi, vaikka kuinka haluaisit. Miksi elämässä ei kaikki voi olla itsestä kiinni? Ahkeruus palkitaan ja sitä rataa. Se ei vain ole näin. Sen äärellä huomaan viimeistään olevani hauras ja inhimillinen. Olen siis ”vain” ihminen. Voin jumpata ja pyöritellä ajatusta päässäni, vaikka kuinka ja paljon. Mutta siinä se vain on ja tuijottaa minua suoraan silmiin. Välillä huomaan tipahtavani polvilleni ja huutavani kurkunpää punaisena, että miksi minä? Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken? Kuorman, joka tuntuu raskaalta ja asettaa esteitä unelmieni tielle. Ei tarvitse pysähtyä kuin hetkeksi ja vetää keuhkot täyteen henkeä ja todeta, etten ole tehnyt mitään. En ole siis tehnyt yhtään mitään.  Elämäni onnenpyörä sattui vain osumaan rosvosektoriin ja päätti viedä minulta niin paljon. En näe enää kunnolla. Kuka minä olen ja mitä minä nyt teen? Sitä peliä olen nyt pelannut sen rapiat kymmenen vuotta ja rakentanut minäkuvaa uudelleen.

Valehtelisin, jos väittäisin, että matka on ollut helppo, mutta olen oppinut pärjäämään sen kanssa. Kipuilu jatkuu yhä ja suussa maistuu usein kitkerälle, mutta elämä on liian mielenkiintoinen mahdollisuus. Mikä on minun tarinani? En tiedä vielä, mutta olen varma, että kirjoitan sen loppuun asti. Onko loppu onnellinen, niin kuin useimmissa elokuvissa? Mikä on onnellinen loppu? Kai se on jokaisen oma subjektiivinen kokemus ja paljon kiinni siitä, miten sitä tarkastelee. Luotan siihen, että toivo koputtelee oven takanani tiheästi ja ehkä sekin päivä vielä koittaa, kun kerkeän avaamaan. Mitä sitten tapahtuu? Sitäkään en tiedä, mutta yksi paheistani on elämän jano ja se pitää minua otteessaan. Joskus tie on kevyt ja toisinaan taas ei. Fyysisesti painovoima pitää siitä huolen ja toisinaan taas henkinen krapula, joka minut valtaa.

14107756_10154498387523637_8163464377283974758_o
Kuva: Eveliina Tahvanainen

Työskentelen tiukasti vanhustyön parissa ja lempilajikseni on vakiintunut erilaiset kohtaamiset ja tarve murtaa ne koodit, jotka johdattavat minut saavuttamaan täydellisin kohtaamisen kunkin ihmisen kanssa diagnoosista tai taustasta riippumatta. Saattaa kuulostaa mahtipontisen naivilta tavoitteelta, mutta kuka voi sanoa, ettei se olisi tavoittelemisen arvoista?

Jakamalla tämän palasen elämästäni haluaisin herätellä ihmisiä pysähtymään ja reflektoimaan omia toimintamallejaan elämässä. Onko muistisairas sairas vai kuntoutuja? Onko huono näkö vamma vai rajoite? Sairaus tai vamma on asia, mikä todetaan ja lyödään mappi ö -osastolle tai ainakin se viedään pölyttymään. Se on siellä tallessa, jos joku kysyy, muttei aktiivisesti päivittäisessä kattauksessa. Rajoittunut tai kuntoutuja soi ihan eri tavalla korvissa. Se on aktiivinen ja ladattuna toivoa täyteen. Minä olen kuntoutuja, tai minä olen näkörajoitteinen, tuntuu jo paljon paremmalta sanoa ääneen, kuin minä olen näkövammainen tai muistisairas. Tätä käsitteiden tärkeyttä kannattaa miettiä erityisesti omien silmien takaa. Miltä minusta tuntuisi olla valmiiksi määritelty? Ai sellainen minä olen? Se on selvä. Tunne on tärkeä ja sen haluan pitää mielessäni niissä arjen pienimissäkin hetkissä. Kiirettä pitää ja aika orjuuttaa, mutta olkaa itsellenne armollisia. Ohikiitävää hetkeä seuraa aina toinen ja aamut vaihtuvat iltoihin. Olemme ihmisiä ja näin ollen inhimillisiä. On huonoja päiviä ja sitten on hyviä päiviä. Tärkeintä on kuitenkin se, mihin me pyrimme. Me pyrimme parempaan elämään. Sinä, minä, me, te ja he voivat muodostaa kollektiivin. Sellaisen, joka välittää vielä enemmän resursseista riippumatta. Viipyilkää hetkissä, niin omissa kuin jaetuissakin. Hyvä tarina pitää otteessaan.

– Iiris –

Hollantilainen kotihoidon malli Buurtzorg vähentää byrokratiaa ja korostaa asiakaslähtöisyyttä

Hollannissa sote-sektorin yksityistäminen, hoitoyksiköiden koon kasvattaminen ja hoidon standardisointi aloitettiin 1990-luvulla. Kymmenen vuotta myöhemmin toimet alkoivat näkyä maassa kotihoidon laadun huonontumisena. Uudistukset myös lisäsivät kansallisia sosiaali- ja terveyskustannuksia merkittävästi. Organisaatiorakenteet muuttuivat monimutkaisiksi ja mm. sairaanhoitajia värvättiin hallinnollisiin tehtäviin kenttätyön sijaan. Muutos aiheutti turhautumista niin hoitohenkilökunnassa kuin kotihoidon asiakkaissakin. Näitä ongelmia ratkaisemaan muutama sairaanhoitaja perusti säätiön, joka tarjoaa uudella periaatteella toimivia kotihoitopalveluita.

Karsasuon Tintti, kotihoito

Buurtzorg Nederland -säätiö on toiminut Hollannissa vuodesta 2006 lähtien saavuttaen merkittäviä tuloksia. Uusi toimintamalli on pyrkinyt vähentämään kotihoidon byrokratiaa ja hierarkkisuutta sekä panostamaan aitoon kohtaamiseen asiakkaiden kanssa. Erityisen toimivaksi Buurtzorg on osoittautunut muistisairaiden ja saattohoidossa olevien asiakkaiden kohdalla. Myös kuluja on saatu pienenemään. Samantyyppisiä kotihoidon uudistuksia on tällä hetkellä menossa esimerkiksi Ruotsissa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Käytännössä Buurtzorgin kotihoidon yksiköt muodostuvat maksimissaan 12 hoitajan tiimeistä. Heillä on kullakin oma alueensa, jossa on 40–60 asiakasta. Tällä hetkellä Hollannissa toimii arviolta 900 tiimiä. Tiimeissä ei ole erikseen esimiestä, vaan esimerkiksi budjetin laatimisesta päätetään yhdessä. Säätiön puolesta palkanmaksusta ja taloushallinnosta vastaa yksi noin 50 hengen hallintotiimi kaikkia tiimejä varten. Toiminta perustuu ajatukseen, että kaikki osallistuvat työn suunnitteluun ja koordinointiin: kaikille on sovittu jokin tietty vastuualue. Yksiköt voivat toimia keskenään hyvinkin eri tavalla, tärkeintä on löytää jokaiselle tiimille omat, sopivat toimintatavat. Haasteisiinsa Buurtzorg -tiimit saavat mentorointitukea noin 20 hengen mentoritiimiltä. Esimerkiksi rekrytointeihin, vastuunjakoon ja kontaktien luomiseen tarjotaan siis työnohjausta, mutta päätökset tehdään oman yksikön kesken. Hallintorakennetta ja esimerkiksi laskutusta yksinkertaistaa myös se, että kaikki hoitajat pyrkivät mahdollisuuksiensa mukaan osallistumaan kaikkiin hoitotehtäviin perushoidosta ja ulkoilutuksesta lääkkeenjakoon. Tämän mahdollistaa hoitajien korkea koulutustaso, sillä suurin osa hoitajista on koulutukseltaan sairaanhoitajia.

Karsasuon Tintti, kädet

Buurtzorgin toiminnan kulmakiviä ovat asiakaslähtöisyys, holistinen näkökulma ja aito kohtaaminen. Periaatteisiin kuuluu, että yhdellä asiakkaalla on vain kaksi tai kolme hoitajaa, jotka hänen luonaan vierailevat. Hoitajien ja asiakkaiden välille muodostuu näin aito luottamuksellinen suhde, ja koko hoitosuunnitelman laatiminen perustuu kokonaiskuvaan yksilön tarpeista ja toiveista. Ollaan kiinnostuneita koko asiakkaan elämänpiiristä: fyysisistä, henkisistä ja sosiaalisista tarpeista sekä ympäristöstä, jossa asiakas elää. Toimenpidekeskeisyydestä on siirrytty ihmiskeskeisyyteen. Lisäksi korostetaan jatkuvuutta ja pyritään välttämään hoidon pirstaloitumista. Byrokratian väheneminen ja teknologian hyödyntäminen työssä ovat jättäneet hoitajille enemmän aikaa yksinkertaisesti jutella asiakkaidensa kanssa.

Asiakaslähtöisyyttä ja hoidon yksinkertaistamista pyritään Buurtzorgissa tukemaan myös ”naapurustokeskeisyydellä” (Buurtzorg voidaan kääntää suomeksi ”naapurustohoiva”). Tämä tarkoittaa sitä, että kotihoito hyödyntää koko naapurustoyhteisön apua toiminnassaan. Tämä pitää sisällään niin viralliset tahot ja sote-palveluntarjoajat kuin epävirallisemmat toimijat, kuten vapaaehtoiset. Kun asioidaan tutuksi tulleiden fysioterapeuttien ja apteekkihenkilöstön kanssa, tieto eri palveluntarjoajien välillä kulkee sujuvammin ja yhteydet pysyvät tiiviimpinä.

Kotihoidon työntekijöiltä edellytetään sitoutumista Buurtzorgin arvoihin. Näihin arvoihin lukeutuvat mm. luottamus, itsenäisyys, luovuus, yksinkertaisuus ja yhteistyö. Arvojen tietoisen tunnistamisen vuoksi työntekijät kokevat työssään toteuttavansa hyvinä pitämiään periaatteita. Ammattiylpeys näkyy selvästi esimerkiksi hoitajien korkeana työtyytyväisyytenä. Kun itse pääsee osallistumaan työnsä suunnitteluun, se motivoi! Työ Buurtzorgin kotihoidossa on myös erittäin itsenäistä, koska työnantaja korostaa luottavansa hoitajien ammattitaitoon ja harkintakykyyn; hoitajat tuntevat asiakkaidensa todellisen tarpeen. Asiakkaan parasta ei siis määritellä organisaation puolesta standardien mukaan. Työntekijöitä myös kannustetaan luovuuteen, mikä ruokkii ruohonjuuritason ongelmanratkaisua ja innovointia sekä työhyvinvointia. Ja työntekijöiden tyytyväisyyshän tunnetusti välittyy asiakkaalle asti!

Kirjoittanut: Ulla-Kaisa / Suomen muistiasiantuntijat ry

 

Juttu pohjautuu seuraaviin lähteisiin:

de Blok, J. (2011): Buurtzorg Nederland: A New Perspective on Elder Care in the Netherlands. AARP International the Journal, Home and Family, summer 2011, pp. 82-86.

de Blok, J. (2015): Guest editorial: Nursing has got stuck in ‘the system’, so let’s CHANGE THE SYSTEM! Journal of Research in Nursing, 2015, vol. 20, no. 7, pp. 532–535.

Gray, B.H., Sarnak, D.O. & Burgers, J.S. (2015): Home Care by Self-Governing Nursing Teams: The Netherlands’ Buurtzorg Model. Commonwealth Fund pub. 1818, vol. 14.

Kreitzer, M.J., Monsen, K.A. Nandram, S. & de Blok, J. (2015): Buurtzorg Nederland: a Global Model of Social Innovation, Change, and Whole-Systems Healing. Global Advances in Health and Medicine, 2015, vol. 4, no. 1, pp. 40-44.

Monsen, K.A. & de Blok, J. (2013a): Buurtzorg: Nurse-Led Community Care. Creative Nursing 2013, vol. 19, no. 3, pp. 122-127.

Monsen, K.A. & de Blok, J. (2013b): Buurtzorg Nederland. American Journal of Nursing, 2013, vol. 113, no. 8, pp. 55-59.

Nandram, S. & Koster, N. (2014): Organizational innovation and integrated care: lessons from Buurtzorg. Journal of Integrated Care, 2014, vol. 22, no. 4, pp. 174-184.

Elo-D® -havainnointi tarjoaa pysäyttäviä kokemuksia

Elo-D® -havainnointi tarjoaa muistityön ammattilaiselle mahdollisuuden ymmärtää muistisairautta sairastavan ihmisen kokemuksia. Arjen ja hyvinvoinnin elementit nousevat esiin silloinkin, kun henkilö ei niistä enää itse sanallisesti pysty kertomaan. Havainnoinnin antama tieto koskettaa emotionaalisesti ja pysäyttää tarkastelemaan omia ja työyhteisön toimintatapoja. Näitä toimintatapoja voi peilata myös uusimpaan tutkimustietoon muistisairautta sairastavan ihmisen hyvinvoinnin tarpeista sekä hyvän hoidon suosituksista ja käytännöistä.

Ensimmäisen oman kosketukseni Elo-D® -havainnointeihin sain yli kymmenen vuotta sitten. Silloin menetelmää kehitettiin Suomen muistiasiantuntijat ry:ssä, ja johtamani hoivakoti sai olla yhtenä havainnointien pilottikohteena. Työpaikalla odotimme etukäteen ulkopuolisen havainnoitsijan tuloa innostuneina, mutta vähän epäilevinä. Näinköhän metodi olisi luotettava? Lopulta meille tuli kuitenkin yllätyksenä, miten hyvän kuvan ulkopuolinen havainnoija sai yhden päivän aikana asukkaidemme kuulumisista, tyypillisestä päivästä, ja siitä millainen hoivakodin ilmapiiri ja toimintakulttuuri ovat.

Jälkikäteen pidetty, Elo-D® -havaintoihin perustuva palautetilaisuus ja siinä käydyt keskustelut olivat herätteleviä. Saimme vahvistusta sille, että olimme tehneet oikeita asioita. Muistisairaiden ihmisten hyvän hoidon periaatteet ja laatusuositukset elivät arjen valintoina ja arvokkaina tekoina. Palautekeskustelujen vahvuus oli se, että hyvinkin neutraalit havainnot ja muistiin kirjatut katkelmat arjen tilanteista haastoivat meidät ammattilaisina perustelemaan arjen valintojamme itsellemme työyhteisönä. Ulkopuolinen Elo-D® -havainnoija auttoi yksikköämme toisaalta oivaltamaan muutostarpeet, ja toisaalta myös näkemään arvokkaat asiat, joissa olimme onnistuneet ja joita tulisi jatkossakin vaalia.

Kouluttauduin myöhemmin myös itse Elo-D® -havainnoitsijaksi Suomen muistiasiantuntijat ry:n järjestämässä koulutuksessa. Sain käyttööni hyvät työkalut havaintojen tekemiselle, kirjaamiselle ja analysoinnille. Lisäksi sain ohjausta havainnointiin sekä ratkaisuja etsivien ja kehittämistyötä ohjaavien keskustelujen käymiseen hoitoyhteisössä.

Elo-D logo

Jokainen havainnointiprosessi tarjoaa Elo-D® -havainnoitsijalle mahdollisuuden oppimiseen ja ammatilliseen kehittymiseen. Sekä havainnointi, havaintojen analysointi, palautekeskustelut yhteisössä että raportin kirjoittaminen syventävät ja laajentavat näkemyksiä muistisairautta sairastavan ihmisen hyvästä elämästä ja laadukkaasta hoidosta.

Elo-D® -menetelmä on pitkän kehittämistyön tulos, mikä osaltaan myös lisää sen luotettavuutta. Toisaalta menetelmän toimivuudesta kertoo myös se, että työyhteisöt lähes poikkeuksetta kertovat havainnoinneista saadun palautteen kuvaavan erittäin osuvasti heidän asukkaidensa tyypillistä päivää. Havainnot tekevät näkyväksi myös asioita, joille on sokeuduttu, tai kuten eräs hoitaja kuvasi: ”Ne oli huolella lakaistu maton alle ja nyt matto vedettiin pois”. Useimmiten muutosta kaipaavat asiat tiedostetaan, mutta muutoksen käynnistäminen vaatii henkilökohtaista oivaltamista. Oivallukset syntyvät muistisairautta sairastavien ihmisten kokemuksiin syventymisestä ja tilaisuudesta pysähtyä pohtimaan niiden merkitystä.

Olen kokenut suurena lahjana ja ammatillisena kehittymismahdollisuutena tilaisuuden olla välittämässä muistisairaan ihmisen kokemuksia ammattilaisille. Pysäyttävintä on ollut se, miten havainnointitilanteissa olen saanut vangittua ainutkertaisia kohtaamisia, jotka tekevät näkyväksi ammattilaisen ammattitaidon ja ihmisyyden. Usein kohtaamisten arvo ja merkitys on jäänyt ammattilaiselta tunnistamatta. Niistä kuitenkin löytyy työn merkitys ja voima vastuulliseen ja vaativaan tehtävään. Elo-D® -prosessin voikin sanoa vahvistavan kaikkien yhteisöön kuuluvien hyvinvointia!

 

Kirjoittaja: Minna Laine

Elo-D® -havainnoija
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Perhehoitoliitossa
Sosiaaliohjaaja ja logoterapiakouluttaja
Suomen muistiasiantuntijat ry:n aluevastaava ja hallituksen jäsen

Sateenkaarisenioreiden yhdenvertainen ikääntyminen

Jotkin asiat elämässä, kuten verojen maksaminen ja ikääntyminen, ovat väistämättömiä. Vaikka vanheneminen on universaalia, ikääntyvät kaikki ihmiset omine erityispiirteineen.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat seniorit ovat eläneet osan elämästään aikana, jolloin homoseksuaaliset teot ovat olleet rangaistavia, eikä sukupuolen moninaisuudesta ole ollut tietoa saatavilla. Vanhempien ikäpolvien kokemat yhteiskunnalliset sukupuoliroolit ovat olleet tiukkoja. Osa sateenkaarisenioreista on saattanut elää koko elämänsä pystymättä kertomaan seksuaalisesta suuntautumisestaan tai sanallistamaan kokemaansa sukupuolta.

SATEENKAARISENIORIT
Sateenkaarisenioreiden rekka Helsinki Pride 2017-kulkueessa.

Monet sateenkaariseniorit kokevat vielä tänäkin päivänä, että niin sanottu kaapista ulos tuleminen on edelleen mahdotonta, koska omat kokemukset ja yhteiskunnan torjuva ilmapiiri ovat jättäneet jälkensä ihmisten ajatuksiin ja tuntemuksiin. Vanhenemisen myötä useimmat ihmiset tarvitsevat enemmän sosiaali- ja terveyspalveluita, ja siksi sote-alan henkilökunnan valmius kohdata moninaisuutta mietityttää sateenkaaritaustaisia ikäihmisiä. Monia saattaa myös pelottaa mahdollisuus, että esimerkiksi palvelutaloon muuttaminen merkitsisi joutumista takaisin kaappiin.

Setan vuonna 2012 teettämä Visioi vanhuutesi-kysely osoitti, että 30 % sateenkaarisenioreista on jättänyt sosiaali- ja terveyspalveluita käyttämättä epäasiallisen kohtelun pelossa. Sote-alan opiskelijoiden ja ammattilaisten kouluttaminen onkin äärettömän tärkeää, jotta tietoisuus ikääntyvien ihmisten moninaisuudesta leviää ja puheeksi ottamisen kynnys madaltuu. Mitä helpompi ihmisen on olla oma itsensä, sitä laajempia terveyshyötyjä siitä on hänen fyysiselle, henkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnilleen.

Iän karttuessa alkavat muistiin liittyvät asiat usein kiinnostaa ja askarruttaa monesta eri näkökulmasta. Kuinka käy oman identiteetin ja omiin tarpeisiin vastaamisen muistin ja muun toimintakyvyn heikentyessä? Kuinka sosiaali- ja terveyspalveluissa otetaan huomioon muistisairaan henkilön seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti?

Kaiken lähtökohta on kuitenkin ihmisten välinen kohtaaminen. Sosiaali- ja terveydenhuollossa, esimerkiksi kotihoidon palvelu- ja hoitosuunnitelmissa sekä muissa palvelutarpeen arvioinneissa, on ensisijaisen tärkeää käsitellä ihmisen elämäntilannetta laaja-alaisesti ottaen huomioon myös seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti. Tällöin ammattilaisen pitää pystyä kohtaamaan asiakas avoimesti, kunnioittavasti ja vastavuoroista dialogia ylläpitäen. Palveluntarjoajien tulisi viestiä olevansa tietoisia asiakaskuntansa moninaisuudesta.

Olemme kaikki ainutlaatuisia yksilöitä, eikä tiettyyn seksuaali- tai sukupuoliviiteryhmään kuuluminen vielä kerro paljoa henkilöstä itsestään. Tärkeintä on tiedostaa, että meitä ihmisiä on monenlaisia, ja että joillekin omana itsenään oleminen ei välttämättä koskaan ole ollut itsestäänselvyys. Kanssaihmisen kohtaaminen subjektiivisena yksilönä on aina hyvän ja inhimillisen vuorovaikutuksen alku. Sateenkaarisenioreiden tarpeista ja niiden huomioon ottamisesta sosiaali- ja terveyspalveluissa on yhä enemmän tietoa sekä materiaalia, johon perehtyminen auttaa ikäihmisten sensitiivisessä kohtaamisessa.

Vaalitaan kaikki moninaisuutta omilla tahoillamme ja tavoillamme.

 

Kirjoittaja: Touko Niinimäki

Kirjoittaja työskentelee Setassa seniorityön koordinaattorina.