”Elämä on rikas kudos, jossa langat vaihtelevat” – Klaus Härö

Olipa kerran, näinhän kaikki kauniit sadut alkavat. Nyt ei kuitenkaan ole kysymys sadusta vaan aivan todellisesta Suomen Muistiasiantuntijoiden perinteikkäästä syysristeilystä Tallinnaan. Koko innostunut ja vilkas ryhmämme ympäri Suomea kokoontui Helsingin Länsisatamassa tarkemmin Länsiterminaali 2:ssa. Oli ihana tavata ystäviä jo monen vuoden takaa. Jatkettiin juuri siitä mihin oli edellisellä tapaamiskerralla jääty.

Risteilyn aihe tosiaan ”Olipa kerran: elämäntarinan merkitys muistityössä”-aihe kirvoitti jo ennen virallisen osuuden alkua pohtimaan pienissä piireissä ihmisen tarinan merkitystä. Pohdimme, voiko hyvä kohtaaminen olla lainkaan mahdollista tuntematta ihmisen tarinaa.

Kaiken aluksi suomalainen elokuvaohjaaja Klaus Härö puhui käännekohdista elämässä ja elokuvassa. Elokuvan käännekohtia hän havainnollisti kuvaamalla Miekkailija-elokuvansa kautta. Oli hämmästyttävää kuulla, miten jokaisessa elokuvassa genrestä riippumatta käännekohdat noudattelevat samaa kaavaa. Elämän käännekohdista puhuessaan hän kertoi eläviä esimerkkejä omasta elämästään. Miten hän jo lapsena oli kuunnellut aikuisten tarinoita, jotka sensuroitiin pienen pojan korvilta vaikenemalla. Onneksi mielikuvitus teki tarinoille jatkon.

Emeritusprofessori Raimo Sulkava oli estynyt tulemaan, mutta hänen tilallaan muistiasiantuntija Helena Ahlers pohti elämäntarinan merkitystä silloin, kun en pysty enää kertomaan itse.

Oli mieleenpainuvaa pohtia, mitä minä haluaisin kertoa itsestäni minua hoitaville ihmisille. Kenen kanssa haluat jakaa elämäntarinasi. Näitä on syytä pohtia omalla kohdallaan mutta myös ajattelin, että muistisairaan äitini kanssa yhdessä hänen elämänkaarensa läpikäynti hänen ehdoillaan olisi ajankohtaista.

Tunteva-kohtaaminen on yksi parhaista ellei jopa paras tapa kohdata ei vain muistisairas vaan ihminen yleensäkin. Sumun hallituksen jäsen lähihoitaja Elina Kiuru valotti esityksessään runsain omakohtaisin kokemuksin Tuntevaa käytännön työssä. Tunteiden sanoittaminen ja jokaisen kohtaamisen ainutlaatuisuus ihmisten kanssa tulisi enemmän vielä ottaa huomioon.

Perjantai valkeni sumuisena ja harmaana, mutta koulutuksemme jatkui oranssin värisenä, joka näkyi seuraavassa esityksessä tanssijan mekon värinä. Tanssiteatteri Sivuun Ensemble aloitti päivämme esityksellään Vain rakkaudesta 2. Intensiivinen ja otteessaan pitävä esitys kuvasi muistisairaan ja tämän omaisen matkaa sairauden edetessä. Esityksen päätyttyä emme voineet kuin seisaallamme sielut kosketettuina osoittaa suosiotamme näille kahdelle taitavalle naistanssijalle.

IMG_20181026_101926_resized_20181106_113942466

Hyvänä jatkona edelliseen oli Sanna Aavaluoma (https://www.suhteessa.fi/). Elämäntarinat siltana perheen ja hoidon välillä- esitys kiteytti elämän tarinan tuntemisen tarkoituksen. Se on mahdollisimman hyvän elämänlaadun ja hyvän arjen mahdollistuminen. Sannan omakohtaiset kokemukset muistisairaan äitinsä hoivasta antoivat esitykselle syvyyttä, joka tulee vain elämällä.

Tietoiskut ajankohtaisista hankkeista antoi tunteen, että eteenpäin mennään yhä vain kehittäen uusia tapoja tavoittaa mahdollisimman suuri joukko muistisairauden koskettamia ihmisiä.

Aluejohtaja Leena Rautiainen Jyväskylästä esitteli muistipariskunnille tarkoitetun Vanhustyön keskusliiton omahoitovalmennus-mallin. Sillä on tarkoitus saada pariskunnille voimavaroja arkeen ja tienviittoja tulevaisuuteen. Tärkeä asia, joka voi olla pelastusrengas arkeen monelle pariskunnalle.

Sumun pääsuunnittelija Siiri Jaakson esitteli muistihäiriöiden alkukartoituksen merkitystä etnistaustaisille iäkkäille.  Ei aina tule ajatelleeksikaan, miten paljon kulttuurilliset kysymykset, kuten kulttuuritavat ja erilaisuudet (elämänkaari, nykytilanne, kulttuuritausta, sukupuoli) vaikuttavat vuorovaikutukseen. Siiri kertoi näistäkin konkreettisia esimerkkejä.

Iltapäiväkahvin jälkeen – last but not least- asiakkuuspäällikkö Annikka Immonen kertoi esityksessään muistojen ajallisuudesta ja muistisairaan katoavasta ajasta.  Mennytnykytuleva muuttuu nykyhetkeksi, jossa on läsnä kaikki.

Kaikki mitä saimme kokea ja kuulla näiden päivien aikana ovat repussamme eläessämme tätä elämäämme kunnes jälleen kohtaamme jatkaaksemme juuri siitä minne tällä kertaa jäimme.

Kirjoittaja: Auli Härkälä, Suomen muistiasiantuntijat ry:n hallituksen jäsen, Tupahoiva-hoitokodin johtaja ja muistisairaan omainen

 

Mainokset

Muistelulla mielen hyvinvointia

Miltä sinusta tuntuu, kun katselet omia valokuviasi? Miltä sinusta tuntuu, kun muistelet jotain tapahtumaa yhdessä läheisesi tai ystäväsi kanssa? Ajattelisin, että vastauksesi on: hyvältä. Vastaavasti voisi kysyä, miltä sinusta tuntuisi, jos valokuvia ei olisi olemassakaan tai ei voisi kertoa kenellekään mistään tapahtumasta? Tähän vastauksesi voisi olla: tyhjältä.

Muistelu

Menneisyys määrittää meitä ja tätä päivää. Mistä olemme tulleet, mitä tehneet, mistä pitäneet jne. Erittäin tärkeitä asioita läheistenkin tietää. Vielä tärkeämpiä silloin, kun identiteetti murenee ja muistisairaus muuttaa ajattelutapaa. Olenko nyt oikeassa paikassa, ketä nämä ihmiset ympärilläni ovat, en tunne heitä ja tuskin he tuntevat minua. Kunnes tulee hoitaja, joka puhuttelee nimelläni ja tietää kotitaloni nimen. Samaisella hoitajalla on aikaa istahtaa viereeni katselemaan valokuviani ja yhtäkkiä voinkin kertoa mitä kuvissa tapahtuu, koska hän on aidosti kiinnostunut kokemuksistani. Koska ne minä muistan. Olen olemassa sittenkin ja olen arvokas sittenkin.

Muistelua voi tehdä ja toteuttaa hyvin monin eri tavoin. Valokuvien avulla, kyselemällä elämän varrella tapahtuneista asioista, esineiden avulla. Luovuutta saa onneksi käyttää muistisairaiden hoitotyössä. Voi olla, että muistisairaan henkilön ahdistuneisuus ja levottomuus häviää tällä tavoin.

Antoisia muisteluhetkiä ja aurinkoa sinun kesääsi!

 

Kirjoittaja: Paula Piirainen

Kirjoittaja on sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja tohtoriopiskelija. Väitöstutkimuksen aiheena hänellä on mustisairaiden hoitotyö.