Sateenkaarisenioreiden yhdenvertainen ikääntyminen

Jotkin asiat elämässä, kuten verojen maksaminen ja ikääntyminen, ovat väistämättömiä. Vaikka vanheneminen on universaalia, ikääntyvät kaikki ihmiset omine erityispiirteineen.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat seniorit ovat eläneet osan elämästään aikana, jolloin homoseksuaaliset teot ovat olleet rangaistavia, eikä sukupuolen moninaisuudesta ole ollut tietoa saatavilla. Vanhempien ikäpolvien kokemat yhteiskunnalliset sukupuoliroolit ovat olleet tiukkoja. Osa sateenkaarisenioreista on saattanut elää koko elämänsä pystymättä kertomaan seksuaalisesta suuntautumisestaan tai sanallistamaan kokemaansa sukupuolta.

SATEENKAARISENIORIT
Sateenkaarisenioreiden rekka Helsinki Pride 2017-kulkueessa.

Monet sateenkaariseniorit kokevat vielä tänäkin päivänä, että niin sanottu kaapista ulos tuleminen on edelleen mahdotonta, koska omat kokemukset ja yhteiskunnan torjuva ilmapiiri ovat jättäneet jälkensä ihmisten ajatuksiin ja tuntemuksiin. Vanhenemisen myötä useimmat ihmiset tarvitsevat enemmän sosiaali- ja terveyspalveluita, ja siksi sote-alan henkilökunnan valmius kohdata moninaisuutta mietityttää sateenkaaritaustaisia ikäihmisiä. Monia saattaa myös pelottaa mahdollisuus, että esimerkiksi palvelutaloon muuttaminen merkitsisi joutumista takaisin kaappiin.

Setan vuonna 2012 teettämä Visioi vanhuutesi-kysely osoitti, että 30 % sateenkaarisenioreista on jättänyt sosiaali- ja terveyspalveluita käyttämättä epäasiallisen kohtelun pelossa. Sote-alan opiskelijoiden ja ammattilaisten kouluttaminen onkin äärettömän tärkeää, jotta tietoisuus ikääntyvien ihmisten moninaisuudesta leviää ja puheeksi ottamisen kynnys madaltuu. Mitä helpompi ihmisen on olla oma itsensä, sitä laajempia terveyshyötyjä siitä on hänen fyysiselle, henkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnilleen.

Iän karttuessa alkavat muistiin liittyvät asiat usein kiinnostaa ja askarruttaa monesta eri näkökulmasta. Kuinka käy oman identiteetin ja omiin tarpeisiin vastaamisen muistin ja muun toimintakyvyn heikentyessä? Kuinka sosiaali- ja terveyspalveluissa otetaan huomioon muistisairaan henkilön seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti?

Kaiken lähtökohta on kuitenkin ihmisten välinen kohtaaminen. Sosiaali- ja terveydenhuollossa, esimerkiksi kotihoidon palvelu- ja hoitosuunnitelmissa sekä muissa palvelutarpeen arvioinneissa, on ensisijaisen tärkeää käsitellä ihmisen elämäntilannetta laaja-alaisesti ottaen huomioon myös seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti. Tällöin ammattilaisen pitää pystyä kohtaamaan asiakas avoimesti, kunnioittavasti ja vastavuoroista dialogia ylläpitäen. Palveluntarjoajien tulisi viestiä olevansa tietoisia asiakaskuntansa moninaisuudesta.

Olemme kaikki ainutlaatuisia yksilöitä, eikä tiettyyn seksuaali- tai sukupuoliviiteryhmään kuuluminen vielä kerro paljoa henkilöstä itsestään. Tärkeintä on tiedostaa, että meitä ihmisiä on monenlaisia, ja että joillekin omana itsenään oleminen ei välttämättä koskaan ole ollut itsestäänselvyys. Kanssaihmisen kohtaaminen subjektiivisena yksilönä on aina hyvän ja inhimillisen vuorovaikutuksen alku. Sateenkaarisenioreiden tarpeista ja niiden huomioon ottamisesta sosiaali- ja terveyspalveluissa on yhä enemmän tietoa sekä materiaalia, johon perehtyminen auttaa ikäihmisten sensitiivisessä kohtaamisessa.

Vaalitaan kaikki moninaisuutta omilla tahoillamme ja tavoillamme.

 

Kirjoittaja: Touko Niinimäki

Kirjoittaja työskentelee Setassa seniorityön koordinaattorina.

Fyysinen rajoittaminen – Asenteet ja hoitokulttuuri murroksessa

Fyysisellä rajoittamisella on pitkä historia vanhus- ja mielenterveystyössä. Monesti tämän tyyppisiä käytäntöjä puolustetaan vetoamalla sairaan ihmisen ja hoitohenkilökunnan turvallisuuteen (Ludwick et al. 2012; Möhler & Meyer, 2014), mutta taustalta löytyy tutkitusti myös muita syitä. Kiireessä paljon huomiota vaativat vanhukset on yksinkertaisesti helpompi hoitaa, jos heidän liikkumistaan rajoitetaan. Voidaan myös olla niin sanotusti rutiinien vankeja; näin meille on opetettu ja näin meillä on aina toimittu. (Möhler & Meyer, 2014) Pelko mahdollisen tapaturman jälkiseuraamuksista saattaa aiheuttaa hoitoyhteisöissä varman päälle pelaamista ja ylivarovaisuutta (Gastmans & Milisen, 2006; Ludwick et al. 2012; Möhler & Meyer, 2014).

Yksilönvapauden ja itsemääräämisoikeuden kaventaminen tekee fyysisestä rajoittamisesta kuitenkin eettisen ihmisoikeuskysymyksen. Moni ammattilainen myös kokee, että pakkotoimenpiteet sotivat omaa oikeuskäsitystä vastaan (Ludwick et al. 2012; Möhler & Meyer, 2014; Saarnio & Isola, 2010). Tutkimusten mukaan fyysisellä rajoittamisella on negatiivisia vaikutuksia ihmisen niin fyysiseen, psyykkiseen kuin sosiaaliseenkin hyvinvointiin. Esimerkiksi painehaavojen on todettu lisääntyvän sitomisen myötä ja liikkumiskyvyn huononevan entisestään (Castle & Engberg, 2009). Myös käytösoireet, joita monesti fyysisellä rajoittamisella pyritään hillitsemään, tuppaavat lisääntymään pakkokeinojen käytön myötä. Lisäksi sosiaaliset kontaktit vähenevät aiheuttaen eristyneisyyttä. (Gastmans & Milisen, 2006) Erityisesti muistisairaiden ihmisten kohdalla ongelmana on myös se, että he eivät muista miksi heidät on sidottu.

Jotta toimintamalleja olisi mahdollista muuttaa, on löydettävä vaihtoehtoja vanhoille käytännöille. Tutkimuksessa on korostettu mm. hoitajan ja muistisairaan ihmisen vuorovaikutuksen lisäämistä, hoidon yksilöimistä ja itsenäisyyden tukemista rajoittamisen sijaan (Gastmans & Milisen, 2006). Lisäämällä rauhoittavia aktiviteetteja, kuten musiikin kuuntelua, käytösoireita on kyetty vähentämään merkittävästi (Ludwick et al. 2012). Ennakointi on siis kaiken ydin! Yksittäinen valistunut työntekijä ei kuitenkaan voi yksin hoitokulttuuria muuttaa. Asiaa voi ja pitää toki tuoda esiin, mutta käytäntöjen uudistaminen vaatii koko työyhteisön sitoutumista. Koulutuksella, tiedon jakamisella ja tarvittavan tuen takaamisella on tässä tärkeä rooli. Lisäksi johtoportaan on tietoisesti kohdennettava resursseja fyysisen rajoittamattomuuden mahdollistamiseen (Saarnio & Isola, 2010). Jotta turvallisuus voidaan taata, ympäristöä täytyy kehittää sopivaksi. On niin ikään sijoitettava uuteen välineistöön ja henkilökunnan palkkaukseen. (Gastmans & Milisen, 2006; Saarnio & Isola, 2010)

Mitä sinä olet mieltä?

 

Lähteet:

Castle, N.G. & Engberg, J. (2009): The health consequences of using physical restraints in nursing homes. Medical Care, vol. 47, no. 11, pp. 1164-1173.

Gastmans, C. & Milisen, K. (2006): Use of physical restraint in nursing homes: clinical-ethical considerations. J Med Ethics. Vol. 32, pp. 148-152.

Ludwick, R., O’Toole R. & Meehan A. (2012): Restraints or alternatives: safety work in care of older persons. International Journal of Older People Nursing. Vol. 7, pp. 11-19.

Möhler, R. & Meyer, G. (2014): Attitudes of nurses towards the use of physical restraints in geriatric care: A systematic review of qualitative and quantitative studies. International Journal of Nursing Studies. Vol. 51, pp. 274-288.

Saarnio, R. & Isola, A. (2010): Nursing staff perceptions of the use of physical restraint in institutional care of older people in Finland. Journal of Clinical Nursing. Vol. 19, pp. 3197-3207.

 

Kirjoittaja: Ulla-Kaisa / Suomen muistiasiantuntijat ry

Toteutuuko tasa-arvo sosiaali- ja terveydenhuollossa monikulttuurisessa Suomessa?

Suomessa puhutaan paljon sosiaali- ja terveydenhuollon eriarvoistumisesta, kun keskustellaan julkisen ja yksityisen sektorin palveluista. Tasa-arvokeskustelussa tulisi kuitenkin huomioida muutkin tekijät kuin vain varallisuuserot. Yksi tällainen haasteita tuova elementti on monikulttuurisuus ja sen mukanaan tuoma tarve sovittaa yhteen erilaisia käytäntöjä. Hyvien tuloksien saamiseksi meidän on huomioitava kulttuurisensitiivisyys niin sairauksien hoidossa kuin ennaltaehkäisyssä.

Kansainvälisissä vertailuissa on todettu, että maahanmuuttajataustaiset ihmiset käyttävät vähemmän terveyspalveluita huolimatta paikoin suuremmista tarpeista. Osittain tämän katsotaan johtuvan tiedonpuutteesta sekä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän tuntemuksen heikkoudesta, mutta myös kulttuurieroista. (Denktas et al. 2009) Vanhuksia pyritään mm. hoitamaan enemmän kotona, koska se on yhteisön tapa. Äidin tai isän vanhainkotiin lykkääminen voidaan tuomita vahvasti yhteisön sisällä.

Myös tulkin käyttö voi heikentää terveyspalveluiden laatua. On saatu näyttöä siitä, että esimerkiksi potilaan asenne sairaudenhoitoon voi jäädä hoitohenkilökunnalta hämärän peittoon, vaikka asiasisällöt käännettäisiin sanasta sanaan. Niin ikään oireiden esiin nostaminen tuntuu olevan hankalampaa tulkkia käyttäville potilaille. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa diabetesvastaanotolla käyvien maahanmuuttajien holistinen hoito kärsi tulkkauksesta, sillä tulkit eivät kääntäneet mielestään epärelevanttia potilaan antamaa tietoa. (Seale et al. 2013)

Monikulttuurisuus on tulossa yhä vahvemmin vanhus- ja muistityöhön, sillä maahanmuuttajaryhmämme alkavat ikääntyä. Tämä vaatii varautumista, sillä haluammehan tarjota laadukasta hoitoa kaikille tasapuolisesti. Maailmalla tehdyt tutkimukset osoittavat, että yleisesti ottaen maahanmuuttajat suoriutuvat heikommin esimerkiksi muistitesteissä. Tätä on selitetty mm. kielivaikeuksilla, kehnolla lukutaidolla ja alhaisella koulutustasolla (Komaric et al. 2012). Lisäksi muistin heikkenemisen takia ei välttämättä hakeuduta hoitoon, koska sen katsotaan olevan luonnollinen osa vanhuutta tai diagnoosi voidaan kokea erityisen häpeälliseksi. Jo mainittu palvelujärjestelmän huono tuntemus voi myös estää omaishoitajaa löytämästä tarvitsemaansa apua.

Miten siis ehkäisisimme terveyteen liittyvää epätasa-arvoa eri taustaisten ihmisten välillä? Tätä Suomen muistiasiantuntijat pohtivat jatkuvasti ETNIMU -hankkeensa yhteydessä. Hankkeessa on huomattu, että tiedon levittäminen omalla kielellä ja oman yhteisön tuella on elintärkeää. Valtaväestön tapaan maahanmuuttajat, sekä potilaat että omaiset, kaipaavat henkilökohtaista neuvontaa. Tämän ohella he kaipaavat kuitenkin myös ”kulttuurin tulkkia”, joka tuntee suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltosysteemiä ja ylipäätään tapaamme hoitaa terveyttä. Lisäksi suomea heikosti puhuville tulisi soveltaa muistitestejä, joissa ei tarvita kieli- tai edes lukutaitoa. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnan monikulttuurisuusosaamiseen ei myöskään voi panostaa liikaa.

Mitkä ovat sinun kokemuksesi?

SUMU on myös julkaissut aiheeseen liittyvän videon, jossa venäjänkielinen omaishoitaja kertoo kokemuksistaan. Voit katsoa videon tästä

Lähteet:

Denktas S, Koopmans G, Birnie E, Foets M. & Bonsel G. (2009): Ethnic background and differences in health care use: a national cross-sectional study of native Dutch and immigrant elderly in the Netherlands. International Journal for Equity in Health, 2009, 8: 35.

Komaric N, Bedford S & van Driel M.L. (2012): Two sides of the coin: patient and provider perceptions of health care delivery to patients from culturally and linguistically diverse backgrounds. BMC Health Services Research 2012, 12: 322.

Seale C, Rivas C, Webb S & Kelly M. (2013): Moral mediation in interpreted health care consultations. Social Science & Medicine, 2013, 98: 141–148.

 

Kirjoittaja: Ulla-Kaisa / Suomen muistiasiantuntijat ry