Muistelulla mielen hyvinvointia

Miltä sinusta tuntuu, kun katselet omia valokuviasi? Miltä sinusta tuntuu, kun muistelet jotain tapahtumaa yhdessä läheisesi tai ystäväsi kanssa? Ajattelisin, että vastauksesi on: hyvältä. Vastaavasti voisi kysyä, miltä sinusta tuntuisi, jos valokuvia ei olisi olemassakaan tai ei voisi kertoa kenellekään mistään tapahtumasta? Tähän vastauksesi voisi olla: tyhjältä.

Muistelu

Menneisyys määrittää meitä ja tätä päivää. Mistä olemme tulleet, mitä tehneet, mistä pitäneet jne. Erittäin tärkeitä asioita läheistenkin tietää. Vielä tärkeämpiä silloin, kun identiteetti murenee ja muistisairaus muuttaa ajattelutapaa. Olenko nyt oikeassa paikassa, ketä nämä ihmiset ympärilläni ovat, en tunne heitä ja tuskin he tuntevat minua. Kunnes tulee hoitaja, joka puhuttelee nimelläni ja tietää kotitaloni nimen. Samaisella hoitajalla on aikaa istahtaa viereeni katselemaan valokuviani ja yhtäkkiä voinkin kertoa mitä kuvissa tapahtuu, koska hän on aidosti kiinnostunut kokemuksistani. Koska ne minä muistan. Olen olemassa sittenkin ja olen arvokas sittenkin.

Muistelua voi tehdä ja toteuttaa hyvin monin eri tavoin. Valokuvien avulla, kyselemällä elämän varrella tapahtuneista asioista, esineiden avulla. Luovuutta saa onneksi käyttää muistisairaiden hoitotyössä. Voi olla, että muistisairaan henkilön ahdistuneisuus ja levottomuus häviää tällä tavoin.

Antoisia muisteluhetkiä ja aurinkoa sinun kesääsi!

 

Kirjoittaja: Paula Piirainen

Kirjoittaja on sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja tohtoriopiskelija. Väitöstutkimuksen aiheena hänellä on mustisairaiden hoitotyö.

Koti, esineet ja muistisairaus

Tutkin sosiaaligerontologian väitöskirjassani (2014) yksinasuvien muistisairaiden naisten arkea ja toimijuutta. Tutkimuksessa tarkastelin henkilöiden arkea heidän omasta näkökulmastaan. Monet tutkimukseni teemat ovat jääneet kutkuttamaan toiveena päästä tutkimaan niitä lisää. Yksi tällainen on kodin esinemaailma ja siihen kytkeytyvät merkitykset. Yksinasuvan ihmisen kykyjen ja taitojen heikentyessä mahdollisuudet käyttää ja hallita kodin esineistöä murtuvat. Toisaalta samalla koti tarjoaa monia positiivisia merkityksiä ihmiselle erilaisten esineiden välityksellä.

Usein koti on vanhuutta koskevissa julkisissa keskusteluissa esillä kahtijakoisena. Joko se on ideaali turvasatama, jossa vanhan ihmisen tulisi saada asua elämänsä loppuun asti. Toisaalta varsinkin yksinasuvien muistisairaiden ihmisten kohdalla saattaa korostua, miten kotona ei enää pärjätä ja sieltä pitäisi päästä pois. Näiden ääripäiden toistaminen jättää varjoon arjen todellisuuden. Koti tulisi nähdä prosessimaisena, joustavana, tekemisen kautta syntyvänä arkielämän näyttämönä. Kodin ristiriitaisiakin merkityksiä pitäisi tuoda enemmän keskusteluun.

Elisa_kuva1

Mielenkiintoisen näkökulman yksinasuvan muistisairaan ihmisen arjen tarkasteluun tarjoaa kodin esinemaailma, jota käyttämällä kotia ja sen tuntua päivittäin tehdään. Kodin asukas, vaikkakin muistisairas, tekee tätä ensisijaisesti itse. Tutkimani naiset antoivat positiivisia merkityksiä esimerkiksi kodin tauluille, televisiolle, lehdille ja kodin ikkunanäkymille. Esinemaailmalle annettuja positiivisia merkityksiä olisin voinut kenttätyössäni tarkastella syvemminkin. Muistisairaita ihmisiä tarkastellessa huomio kiinnittyy valitettavan usein avun tarpeeseen ja kaikenlaiseen heikentymiseen.

Omassa tutkimuksessani kodin ympäristöä pyrittiin hallitsemaan erilaisilla kompensaatiokeinoilla. Vaikeuksia syntyy, kun muistisäännöt eivät enää toimi ja kyvyt ja taidot toimia murtuvat. Vaikeudet hallita kodin järjestystä saattavat olla ylivoimaisia. Pinot kasautuvat, ja pyykkipojalla merkitty lasku hukkuu helposti. Ruuan valmistaminen vaikeutuu. Lisääntyvä teknologia arjessa lisää vaativuutta.

Kodin esineistöllä ylläpidetään ja kannatellaan yksinasuvan muistisairaan ihmisen arkea. Tätä tekevät niin läheiset kuin kodissa käyvät ammattilaiset, jotka tuovat kodin tilaan myös oman esinemaailmansa. Läheiset kannattelevat esineistöllä muistisairaan ihmisen arkea, sen rytmejä ja turvallisuuden tunnetta. Tätä tehdään esimerkiksi tekemällä muistilappuja sekä kirjoittamalla asioita kalenteriin. Arjen apu on korvaamatonta. Toisilla ole ketään keneltä saada apua tai läheisiin ei ole sellaista suhdetta, että apua voi pyytää.

IMG_2737

Esineiden hallinnan vaikeuksien myötä muiden puuttuessa kodin arkeen, sinne ulottautuu samalla valtataistelun paikkoja. Tämä oli esillä myös Ylellä jokin aika sitten esitetyssä ”Olen jossain” – dokumentissa, jossa kuvattiin muistisairaan ihmisen arkea ja hänen tyttärensä pyrkimyksiä tukea häntä. Tilanteet, joissa väiteltiin vanhentuneen nakkipaketin heittämisestä roskiin tai kaupassakäynnistä kuvastavat hyvin, miten esineisiin ja erilaisin arjen käytäntöihin latautuu neuvotteluja vallasta. On tärkeää, kuka saa tehdä kodissa oleviin tavaroihin liittyviä päätöksiä ja miltä kodin asukkaasta itsestään tuntuu, säilyttääkö hän tilanteissa omanarvontuntonsa.

Tuntumani mukaan yksinasuvan muistisairaan ihmisen kodissa ollaan usein kodin esineistöön liittyvissä neuvottelutilanteissa. Kotiin kytkeytyy voimakkaita kulttuurisia normeja ja arvoja. Yksi kodin keskeinen piirre on vapaus päätöksentekoon. Tämä on syytä muistaa keskusteltaessa muistisairaiden ihmisten kotona asumisen tukemisesta. Kodin kulttuuristen merkitysten tunnistaminen auttavat ymmärtämään, miksi neuvottelun tilanteet kotiympäristössä saattavat olla vaikeita ja miksi muistisairas ihminen pitää tiukasti omasta päätösvallastaan. Kuten eräs tutkimistani naisista totesi:

”Niin siis se, kotini on linnani. Että ei mul oo minkäännäköstä pelon häivää eikä epäröinnin häivää ku mä olen tääl kotona. Mä olen isäntä ja emäntä ja sillä siisti.”

Kuva 004

 

Kirjoittaja: Elisa Virkola, YTT, tutkija

Taustaltani olen yhteiskuntatieteiden tohtori ja sosiaalityöntekijä. Vuonna 2014 ilmestyneessä väitöskirjassani tutkin yksinasuvien muistisairaiden ihmisten arkea ja heidän kokemuksiaan. Tällä hetkellä työskentelen tutkijana Koneen Säätiön rahoittamassa Kohti kaksitahti-Suomea? -hankkeessa Tampereen yliopistossa. Hankkeessa tarkastellaan työurien loppupuolella olevien henkilöiden tilanteita, heidän mahdollisuuksiaan pysyä työelämässä sekä eläkkeelle sopeutumista.

 

Kuvat: Väitöskirjaan haastateltujen henkilöiden asuinympäristöistä ja aineistosta.