Enemmän hommailua – vähemmän huilailua!

Oma ensimmäinen kokemukseni vuosia sitten tehostetun palveluasumisen yksiköstä oli vaikuttava. Hoivakotia asustivat kahdella eri osastolla ihmiset, joilla oli diagnoosina enimmäkseen muistisairaus sen eri muodoissa. Ympäristö oli kaunis, kirjaimellisesti luonnon helmassa. Pellolla oli lampaita ja puutarha oli hyvin hoidettu. Kahvihetken alkaessa kupit oli kauniisti katettu ja jokaisen asukkaan kahvi oli valmiina juuri niin kuin he halusivat: sokerilla, maidolla tai ilman. Kahvin jälkeen saapui odotettu henkilö, kampaaja.

Yksi asia kuitenkin kiinnitti huomioni. Hoivakeskuksessa ei tarvinnut tehdä mitään itse. Ei voileipiä, ei pestä tai viikata pyykkiä. Varsinkaan jos ei halunnut. Sitä paitsi omaiset kuulemma eivät pidä ajatuksesta, kun palvelusta kuitenkin maksetaan. Monesti hoivakodeissa ihmiset vain istuskelevatkin ja tuijottelevat tyhjään. On päivälepoa, iltalepoa. Vireystilaa ei nosteta. Toimintaa leimaa rauhaisuus. Jotenkin sellaista syvässä itsessään olemista.

Kun puhutaan hoitamisesta tai hoivasta, tulee mieleen hellyys ja toisen auttaminen. Helposti tulemme kuitenkin aiheuttaneeksi tilanteen, jossa passivoimme iäkästä ihmistä. Outoa ajatella, että hyvän hoivan tuloksena syntyy jotain ei-toivottavaa. Itselleni onkin herännyt kysymys tarkoittaako hyvä hoiva aina myös sitä, että tehokkaasti hoidamme toisen elämään liittyvät asiat hänen puolestaan. Olen toiminut vuosikymmeniä puheterapeuttina vaikeasti vammaisten lasten kanssa, jolloin tavoitteena on aina että autetaan vain, kun se on todella tarpeen. Lasten ollessa kyseessä liiallinen passaaminen ja varjelu koetaan huonoksi asiaksi.

Hoivakeskuksessa, johon taannoin puheterapeutin roolissa tutustuin, henkilökunta innostui kehittämään osallisuusnäkökulmaa. Esimerkiksi siistijä omaksui tavan siivota yhdessä asiakkaiden kanssa. Siivoamiseen otettiin mukaan myös kuvat ja kukin asukas osallistui ihan kaikkeen kykyjensä mukaan. Jos ei muuta niin oikoilee peittoa ja pyyhkii yöpöytää. Tai viikkaa omat vaatteensa ja asettelee ne kaappiin. Myös suihkuun mennessä asukas valitsee itse mukaansa koriin tarvittavat vaatteet ja välineet. Arjessa on suunnattomasti tapahtumia, joihin voidaan osallistua. Ja omaiset ovat nähneet muutoksen hyvin positiivisena.

Mielestäni voitaisiinkin ottaa käyttöön uusi käsite hyötyhoiva, jolla viitattaisiin toimintaan, jossa hoivakodin asukkaat otetaan tällä tavalla mukaan kaikkeen arjen toimintaan. Siivoukseen. Ruuanlaittoon. Nämä asiat eivät ole kalliita järjestää ja mielikuvituksesta voi ammentaa loputtomasti. Voidaan yhdessä vaihtaa kukkien mullat tai istuttaa kesäkukat parvekkeille. Sukkia voidaan neuloa porukassa ja myydä niitä vierailijoille. Korttien tekoa. Lista on aivan loputon.

Osallisuuden tukeminen edellyttää, että tutustumme ihmisiin. Täytyy myös uskaltaa kokeilla uusia asioita ja tarjota vaihtoehtoja. Eräänkin hoivakodin askarteluohjaaja kertoi, että hänellä on käytössään kuvakansio, jonka avulla vähitellen löytyy se jokaisen oma juttu. Asiakkaat ovat pääosin hyvinkin heikkokuntoisia, joten hänellä on jos jonkinmoista vippaskonstia, jotta kunkin asukkaan mieleinen tekeminen onnistuu. Hänellä on ammattilaisena myös taito auttaa ja puuttua vain, kun se on oikeasti tarpeen.

Ihminen tekee elämänsä aikana paljon asioita ja monilla on useita harrastuksia. Olen todistanut useasti tilanteita, joissa aiemmin hyvinkin passiiviset iäkkäät ihmiset yhtäkkiä leipovat liukuhihnalta kauneimmat karjalanpiirakat tai pullat. Tai neulovat uskomattoman kauniita pitsipuseroita tai sukkia. Syntyy runoja ja laulua, piirroksia ja maalauksia. Käsityöt etenkin tuntuvat olevan jossain selkäytimessä. Harrastusten ja mieltymysten avulla voidaan helposti pyrkiä järjestämään sellaisia toimintoja, jossa voidaan toimia yhdessä. Palapelien rakentaminen, yksinkertaiset arvauspelit. Voidaan luoda arkea sellaiseksi, että asukkaat tekevät ja toimivat yhdessä. Jos ei muuta niin edes parettain; niin että jokaiseen toimintaan ei tarvittaisi henkilökuntaa.

 

Hannele Merikoski

Kirjoittaja:

Hannele Merikoski

Puheterapeutti ja työnohjaaja

Aivoliitto ry

Mainokset

Kevättä kohti

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä raskaammaksi vuoden pimein aika käy. Nukkuisi vaan, eikä nukkuminen kuitenkaan poista väsymystä. Enää en yhtään ihmettele ikäihmisten intoa talvehtia eteläisimmissä maissa; jo viikonkin luonnollinen valohoito saa aikaan energisyyden puuskan. Nyt onneksi saamme jo nauttia selvästi pitenevistä päivistä.

Muistikoordinaattori Merete Luodon blogissaan kirjoittamat sanat ”Hänet vain pelastettiin elämältä…” piirtyivät tekstistä tajuntaani lähes tulikirjaimin. Naapurilleni lääkäri oli suositellut, ettei hän kävisi niin usein katsomassa muistisairasta vaimoaan, koska siitä seurasi levottomuutta. Ystävättärien vierailuja tulisi kokonaan välttää. Mitä vähemmän mielenliikkeitä, sen helpommin arki sujui. Mutta tuliko ajateltua mitä muuta samalla tapahtui?

Meille kaikille on jo lainsäädännössä taattu oikeus turvalliseen ja viihtyisään asumiseen. Viihtyisyys kumpuaa ympäristön synnyttämistä esteettisistä kokemuksista ja osallisuuden sekä turvallisuuden tunteista. Esteettiset kokemukset välittyvät ympäristöstä aistien kautta ja voivat sykähdyttää mieltä monin tavoin.  Muistisairaiden ihmisten kohdalla muiden kuin henkilön itsensä määrittämän turvallisuuden takaaminen saattaa kuitenkin olla niin ensisijaista, että viihtyisyys kärsii. Samalla tunteita herättävien kokemusten mahdollisuudet elinympäristössä voivat kaventua huomattavasti, vaikka juuri niiden avulla yhteyttä elämään ja kanssaihmisiin voitaisiin vahvistaa.

Erja Rappe 2
Muistisairaiden päivätoimintakeskuksen piha, Burlington, USA. Kuva: Erja Rappe.

Kasvit ovat käytännössä hyväksi havaittu keino parantaa asumisen ympäristöjen viihtyisyyttä, sillä ne tarjoavat estetiikkaa monen aistin kautta. Vaikka kasvit ovat jo monessa hoitokodissa itsestäänselvyys, törmään yhä edelleen tilanteisiin, joissa kasveja pidetään vaarallisina vaihtoehtoisiin faktoihin perustuen. Sinä päivänä kun ei enää tarvitse todistella sitä, etteivät kasvit todellakaan homehduta rakennuksia eivätkä pilaa sisäilmaa vaan päinvastoin puhdistavat sitä, olen onnellinen.

Onneksi tietoisuus siitä, että kasvit eivät yleensä aiheuta myrkyllisyyden vuoksi ongelmia, vaikka niitä pistäisi poskeensa, on lisääntynyt. Muistan vielä elävästi ensimmäisen vierailuni dementiakotiin, jossa ylpeänä esiteltiin lasiseinällistä laatikkoa, jonka avulla voitiin pitää näkyvillä silloin vaarallisina pidettyjä joulutähtiä niin, etteivät asukkaat päässeet niihin käsiksi. Sittemmin opiskelukaverini Antti todisti syömällä joulutähden, ettei siihen kuole. Toisaalta olen useamman kerran hoitolaitoksissa törmännyt juuri niihin muutamaan kasviin, joita siellä ei myrkyllisyytensä vuoksi saisi olla. Kannustankin opettelemaan tunnistamaan oleanterin, pasuunakukan, risiinin, ukonhatun, syysmyrkkyliljan ja kultasateen.

Erja Rappe 1
Puutarhatoimintaa osastolla, NYU Langone Health. Kuva: Erja Rappe.

Muistisairaiden henkilöiden hoitotyössä kasveilla ja niihin liittyvällä toiminnalla on vankka sijansa eri puolilla maailmaa. Viime vuoden syksyllä olin tutustumassa New Yorkissa NYU Langone -sairaalan kuntouttavaan puutarhatoimintaan.  Puutarhatoimintaa käytetään kuntoutusmuotona laajan sairaalakonsernin eri yksiköissä pääasiassa yksilöterapiana. Sillä tähdätään ensisijaisesti potilaiden psykososiaaliseen tukemiseen. Kotona asuville muistisairaille henkilöille ja heidän läheisilleen on tarjolla ryhmätoimintana toteutettava ”The Aging and Dementia Horticulture Program” –ohjelma. Amerikan Alzheimer-liiton palkitseman ohjelman tavoitteena on voimaannuttaa ja auttaa varhaisen vaiheen muistisairaita ja heidän läheisiään. Toiminnassa tuetaan proseduaalista muistia ja tunnemuistia sekä harjoitetaan kommunikaatiotaitoja yhteisöllisyyden ja osallisuuden jatkuvuuden tukemiseksi.

Erityisen vaikutuksen sairaalassa teki henkilökunnan sekä potilaiden lämmin, innostunut vastaanotto, kun saavuimme kasveja ja multaa pursuavan terapiavaunumme kanssa osastoille. Kasveja ja multaa ei koeta ongelmiksi, koska niistä on annettu kaikkia sairaalan toimintoja koskeva selkeä ohjeistus. Ohjeissa kerrotaan tarkasti tilat, joissa kasveja tai multaa ei saa käsitellä, muualla eli lähes kaikkialla ne ovat sallittuja.

Tutkimus tuottaa myös muistisairaiden ihmisten hoitoon sovellettavaa uutta, mielenkiintoista tietoa kasvien hyvinvointivaikutuksista.  Japanissa Hyogon yliopiston tutkimusten mukaan kasveihin liittyvät aktiviteetit soveltuvat hyvin muistisairaille henkilöille, koska ne vähentävät erityisesti fysiologista stressiä ja aktivoivat aivoja. Puutarhatoiminnan käyttö muistisairaiden ihmisten hoidossa Japanissa onkin aivotutkimuksen tulosten myötä yleistymässä ja toimintaa ollaan aloittamassa mm. muistikahviloissa.

Singaporessa tavoitteena on kasvavan iäkkään väestönosan terveyden tukeminen kaupungin puistojen avulla, mihin liittyen tehdään myös tutkimusta kasveihin liittyvän toiminnan vaikutuksista. Tutkimuksesta, jossa 69 iäkästä oli jaettu sekä interventio- että kontrolliryhmään, interventioryhmäläiset osallistuivat 15 kertaa seitsemän osallistujan ryhmissä tunnin mittaiseen puutarhatoimintaan puistoissa. Kontrolliryhmä oli jonotuslistalla odottamassa pääsyä toimintaan. Osallistujilta mitattiin verestä erilaisia biomarkkereita ja he vastasivat psyykkistä hyvinvointia mittaaviin testeihin. Tulosten mukaan puutarhatoiminnalla saatiin vastaavanlainen myönteinen vaikutus aivojen toimintaan kuin muistilääke donetpetsiilillä. Puutarhatoiminta myös lievensi masennusta ja hillitsi hiljaista tulehdusta.  Hiljainen tulehdus on yhteydessä immuunijärjestelmän toimintaan. Tulokset saattavatkin kertoa siitä, kuinka kasvien ja mullan käsittely tervehdyttää elimistöämme.

Erja Rappe 3
Kuva: Erja Rappe

Lisääntyvän valon myötä luonto alkaa heräilemään ja ajatukset alkavat harhailla tulevassa kesässä. Taidanpa pohtia kasvukauden viljelysuunnitelmia tehdessäni miten saisin parhaimman vasteen plasman CXCL12 ja IL-6 suhteen.

 

Kirjoittaja:

Erja Rappe

vanhempi tutkija, Ikäinstituutti

SUMUn hallituksen jäsen

Lapinjärven muistiystävällinen taajama tähtää kyläyhteisöllisyyteen ja esteettömyyteen

Kehitän työkseni vielä vuoden ajan itäuusmaalaisen Lapinjärven Kirkonkylästä muistiystävällistä taajamaa. Olen koulutukseltani arkkitehti ja kuvataiteilija. Hanke on osa Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa isompaa TÄYTYY-hanketta, jossa ovat mukana myös Aalto-yliopiston Sotera-instituutti, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote, Suvannon toimintakeskus Savitaipaleella sekä Porvoon kaupunki.

Kaikki edellä mainitut pyrkivät sovittamaan hajautettujen palveluiden mallia omaan ympäristöönsä. Tavoitteena on, että ikääntyneiden palvelut voisivat erillisen palvelutalon sijaan sijaita olemassa olevassa, kaikenikäisten käyttämässä ympäristössä. Kunnan rooli muuttuisi palvelujen tarjoajasta niiden mahdollistajaksi: kunta voisi tukea yksityisten palveluntarjoajien toimintaa esimerkiksi tarjoamalla näille tiloja. Malli on jossain mielessä paluuta vanhanaikaiseen kyläyhteisöön, jossa ikääntyneet osallistuivat normaaliin elämään siinä missä kykenivät, eikä heitä eristetty omiin yksiköihinsä.

IMG_6523
Kuva kylänraitilta viime kesän Lähellä on -tapahtumasta.

Vuosina 2017-2018 tapahtuva muistiystävällisen taajaman suunnittelu on tehtävänä monitahoinen. Muistiystävällisyys sisältää monia osa-alueita hoitohenkilökunnan, yksityisten palveluntarjoajien ja asukkaiden kouluttamisesta ympäristön suunnitteluun. Päätavoitteemme on, että myös ikääntynyt tai muistisairas henkilö voi asua Kirkonkylän keskustassa itsenäisesti ja elää oman näköistään elämää. Tavoitteen saavuttamisessa meitä auttavat eri asiantuntijajärjestöt, kokemusasiantuntijat ja eri alojen ammattilaiset.

Kaikille sopiva, viihtyisä ympäristö

Muistiystävällisessä taajamassa on helppo suunnistaa. Ulkoympäristö tarjoaa selkeitä näkymälinjoja ja maamerkkejä. Kävelyreitit on jaettu välietappeihin, jotka mahdollistavat liikuntaesteisenkin henkilön vaivattoman liikkumisen taajamassa. Välietapit ovat luonteeltaan viihtyisiä ja suojaisia kyläaukioita, jotka tukevat ihmisten tutustumista toisiinsa. Valaistus on riittävä, muttei häikäise, eivätkä pinnat heijasta häiritsevää valoa. Tärkeät elementit, kuten tukikaiteet tai istuimet, hahmottuvat selkeästi ympäristöstään. Ympäristön yleisilme on harmoninen ja asiat näyttävät siltä mitä ne ovat.

Ympäristötaiteella on tärkeä rooli muistiystävällisen Kirkonkylän tilan ja etäisyyksien jäsentämisessä. Se tarjoaa elämyksiä näköaistin lisäksi myös kuulo- ja tuntoaisteille. Selkeä tekstiä ja symboleja hyödyntävä opastejärjestelmä tukee ympäristön hahmotettavuutta. Auto- ja kävelyliikenne on mahdollisuuksien mukaan erotettu toisistaan ja kävely-ympäristö on suunniteltu täysin esteettömäksi.

Muistiystävällisen taajaman ympäristö tukee aivoterveyttä aktivoimalla aisteja, mahdollistamalla sosiaaliset kohtaamiset ja vähentämällä stressiä. Kasvillisuudella on tässä tärkeä rooli. Vuonna 2017 Kirkonkylään valmistuneen Lukkarinpuiston Aistien puutarha, Syötävä puutarha ja hyönteisiä houkutteleva kosteikko tukevat lasten oppimista ja voivat myös aktivoida ikääntyneempien muistoja.

Iäkkäiden asumisratkaisuksi Lapinjärvitalo

Muistiystävällisyys asettaa vaatimuksia asumiselle. Aloitimmekin keväällä 2017 oman talotyypin, Lapinjärvitalon, kehittämisen yhdessä Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen kanssa. Lapinjärvitalo on pieni, edullinen, puurakenteinen omakotitalo, joka sijaitsee Kirkonkylän palveluiden välittömässä läheisyydessä. Lapinjärvitalo on ennen kaikkea asukkaan koti, jossa voi asua elämän loppuun saakka. Talon suunnittelussa on otettu huomioon asukkaan mahdollisesti myöhemmässä vaiheessa tarvitsema hoiva. Koti on suunniteltu tukemaan muistisairaan ihmisen arkea. Talot sijoitellaan 3-4 talon ryhmiin, jotka jakavat yhteisen keskuspihan. Kehittelytyötä on tehty yhdessä Med Groupin operoiman kotihoidon, Työterveyslaitoksen, Aallon Sotera-instituutin ja eri järjestöjen, mm. Muistiliiton kanssa. Lapinjärvitalo tulee vähitellen korvaamaan kunnan nykyisin tarjoamat ikääntyneiden asumisvaihtoehdot. Ensimmäiset talot on tarkoitus rakentaa vuoden 2018 aikana.

taloida-e1512376217355.jpg
Arkkitehtiopiskelija Ida Fraserin luonnos Lapinjärvitalosta.

 

Kuntalaiset mukana toiminnan kehittämisessä

Lapinjärven kunta julistautui vuonna 2015 valtuuston päätöksellä Suomen ensimmäiseksi ihmislähtöiseksi kunnaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kunta haluaa aidosti asukkaat mukaan erilaisten hankkeiden kehittelyyn. Asukasosallistuminen on merkittävässä roolissa myös Kirkonkylän muistiystävällisen taajaman kehittämisessä. Kunnassa aiemmin pidettyjen Unelmapajojen jatkeeksi on koottu Unelmatiimi, johon ilmoittautui vajaat 40 eri ikäistä lapinjärveläistä. Tiimiläiset löytyivät pitkälti paikallisten kontaktien, mm. kirjaston ja kylän yhteisen työhuoneen kautta. Pienessä kunnassa sana kiirii asukkaalta toiselle. Lisäksi kuntalaisilta kysyttiin postilaatikkoon jaetulla kyselyllä halukkuutta osallistua kehittämistyöhön.

Käytännössä ilmoittautuneiden joukosta on valikoitunut 10-20 hengen aktiivinen työryhmä. Työskentely alkoi syyskuussa 2017 ja ryhmä kokoontuu pari kertaa kuukaudessa kevääseen 2018 saakka. Tapaamisista pyritään rakentamaan mahdollisimman kiinnostavia ja monipuolisia. Ryhmä syventyy muistiystävällisen taajaman kysymyksiin mm. pienoismallin, ryhmän jäsenten ja ulkopuolisten pitämien alustusten, kävelyhaastattelujen ja opintomatkojen kautta. Olemme käyneet tutustumassa esimerkiksi Helsingin senioriasumiskohteisiin ja –ympäristöihin. Keväällä 2018 aloitamme varsinaisen suunnittelutyön.

Yhdessä suunnitteleminen vaatii toimivat menetelmät, joiden avulla päästään ensimmäisiä ideoita ja vaikutelmia syvemmälle. Unelmatiimi tulee käyttämään työkaluinaan esimerkiksi eläytyvää, roolien omaksumisen kautta tapahtuvaa suunnittelua, erilaisia yhteissuunnittelupohjia ja suunnittelupelejä. Uskon, että asukkailta löytyy ratkaisevan tärkeää omakohtaista tietoa, kykyä eläytyä erilaisten käyttäjien asemaan ja myös runsaasti käyttökelpoisia ideoita. Laadin yhteiseen työhön perustuvan lopullisen suunnitelman syksyn 2018 aikana ja tavoitteena on saada rakennustyöt päätökseen vuonna 2020.

 

Kirjoittaja:

Johanna Hyrkäs

Aluearkkitehti, Lapinjärven kunta