Tervehdys Suomen Romaniyhdistyksestä

Hei lukijat !

Tervehdys täältä Suomen Romaniyhdistyksestä. Olen hanketyöntekijä Riitta Wallenius ja minulla on ilo tuoda teille tervehdys romanikentältä.

Hankkeemme Baȟtalo phuuriba eli suomeksi Onnellinen vanhuus toimii STEA:n rahoituksella. Oma työni koostuu viriketoiminnasta, sosiaalineuvonnasta ja liikkuvan toimiston palveluista eli kuljen asiakkaiden luona hoitamassa asioita, mikäli he eivät pääse toimistolle. Tarvittaessa lähden vanhuksen mukaan virastoihin ja joskus myös lääkärille.

Wallenius 3.jpg
Kuva: Suomen Romaniyhdistys ry

Osa asiakkaistani on luku- ja kirjoitustaidottomia ns. kärrymustalaisia, joilla ei aikanaan ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin, kun ei ollut asuntoja ja vakituista paikkaa, missä asua. Silloin vaan kierrettiin talosta toiseen ja leipä hankittiin kovalla työllä. Myytiin pitsiä, hoidettiin hevosia, autettiin maalaistaloissa pelloilla ja muissa talon askareissa; siinä koulu ei ollut ensisijainen asia. Nyt nämä ihanat vanhukset saavat elää vähän helpommalla ja jokaisella on koti, josta aamulla herätä.

Viriketoiminta on ollut täysin uutta romaneille. ”Joutavaa touhua!”, kuten eräs kerholainen sanoi. Yhdessä olemme kuitenkin harjoitelleet kaikenlaista tekemistä, mitä nyt vaan voi käsillä tehdä. Monet ovat toki taitavia käsityöläisiä, joten siinä ohjaajan virkkaustaidot ovat jääneet toiseksi.

Wallenius 4.jpg
Kuva: Suomen Romaniyhdistys ry

Myös romanikieli on läsnä kerhossamme. Aina välillä kuulee jonkun sanan tai lauseen romanikielellä, tämä on muistille hyvää harjoitusta. Useimmiten vanhukset puhuvat omaa kieltään jutellessaan omista asioistaan.

Kerhotoiminta on monelle henkireikä, usein kuulee lauseen ”Saadaan olla omiemme kanssa” ja näinhän se on. Oma kieli, kulttuuri, yhteinen historia ja osin kipeätkin kokemukset yhdistävät näitä ihmisiä tiukasti toisiinsa.

Ryhmämme romanivanhuksista vain muutama käyttää palvelutalon muita kerhoja, kuten liikuntaa ja käsitöitä, vaikka kovasti kannustamme lähtemään mukaan harrastuksiin. Se ei kuitenkaan ole helppoa mennä ainoana romanina muiden joukkoon, mutta pikkuhiljaa varmasti tämäkin onnistuu.  Oman haasteen ohjaajan näkökulmasta tuo se, että meillä on samassa ryhmässä sekä muistisairauksia potevat että ne, joilla ei juurikaan ole muistin kanssa ongelmia. Siinäpä haastetta!

Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme ottaneet osaa Suomen muistiasiantuntijoiden ETNIMU -muistiprojektiin. Sieltä saimme hurjan määrän tietoa ja käytännön harjoituksia, joita olemme sitten ryhmässä tehneet. Lähes kaikkihan ovat huolissaan omasta muististaan ja tietoisia siitä, että muistin heikkeneminen hankaloittaa arjessa selviämistä.  Niin minäkin ja koetan omalta osaltani tehdä asioita, jotka ovat hyväksi muistiterveydelle ja jakaa samaa tietoa kerholaisille.

Wallenius 2
Kuva: Suomen Romaniyhdistys ry

Aina ei työkenttä ole aurinkoa ja onnea, vaan edelleenkin romaniväestö kokee syrjintää, jopa selkeää rasismia. On surullista, että julkisilla paikoilla huudellaan, syljetään ja halveksitaan. Palveluakaan ei aina saa, kun kulkee romanivaatteissa, vaikka yhdenvertaisuuslain pitäisi olla kaikille päivänselvä asia.

Romanit puhuvat piilorasismista, ja sitä on paljon. Itse kaipaan ihmisten asenteisiin muutosta. Aina, kun kohtaan virkailijan, jolla on selvästi negatiivinen asenne, mietin, millaisen lapsuuden hän on elänyt ja onkohan hänen asenteensa siirtynyt sukupolvelta toiselle. Myös ihmisten kehonkieltä on oppinut vuosien varrella tulkitsemaan. Yhtään sanaa ei tarvitse sanoa keho kertoo kaiken.

Mutta onneksi vastapainoksi on paljon sellaisia ihmisiä, jotka tekevät työnsä iloisin mielin ja palvelevat kaikkia tasapuolisesti. Maailma muuttuu pikkuhiljaa, ja me sen mukana.

Hyvää jatkoa kaikille lukijoille!

 

Wallenius

Kirjoittaja:

Riitta Wallenius

Hanketyöntekijä

Suomen Romaniyhdistys ry

 

 

Mainokset