Suvaitsevaisuus, osallisuus ja tasa-arvo

Nämä ovat viime aikojen käytetyimpiä sanoja niin omalla alallani kuin muissakin foorumeissa. Nämä sanat liittyvät myös tiiviisti siihen, miten käsittelemme muistioireisen ihmisen seksuaalisuutta ja sen näkyvyyttä niin ammattilaisina kuin läheisinäkin.

Muistikoordinaattorina Turussa saan tehdä laaja-alaista muistityötä niin muistihuolista kertovien työikäisten kanssa kuin lähes koko Suomen itsenäisyyden ajan nähneiden ikäihmisten kanssa. Mikä meitä kaikkia yhdistääkään? Halu rakastaa ja tulla rakastetuksi edes hetken, tavalla tai toisella. Jokainen yksilö määrittää itse tapansa ja toimintansa seksuaalisuuden ja rakkauden osalta. Muistiasioiden kanssa työskennellessä saa kuulla hyvin erilaisia näkökulmia tähän asiaan.

”Olen vanha, mutta haluan rakkautta. En halua istua vanhainkodissa ja silittää jotain vierailukoiran turkkia ja olla kiitollinen siitä. Paljon mieluummin silittelen miestäni”, Maire, 72 vuotta, sanoo Expressenissä. Tämä on lainattu iltapäivälehden artikkelista, jossa kerrotaan Mairen menneen naimisiin nuoremman miehen kanssa. Hän kertoo halustaan saada ja antaa rakkautta, myös ikääntymisen edetessä. Hän on itse päättänyt, miten elää ja tulla kohdatuksi, iästään huolimatta.

Muistiasioiden käsittely luo monesti pohjan keskustelulle niin parisuhteen tilasta kuin yksittäisen ihmisen toiveista ja peloista rakkauden ja seksuaalisuuden osalta. Niin vastaanottotilanteissa kuin kotikäynneilläkin tuttuja puheenaiheita ovat parisuhteeseen liittyvät haasteet muistisairauden edetessä sekä seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvät halut ja joskus ongelmatkin.

Hoitotyön haaste on luultavasti tässä kohtaa kuuntelemisen vaikeus. Kuunnella, antaa aikaa ja ihmiselle luvan puhua omilla sanoillaan. Rohkaista vaikeissa kohdissa ja olla yhä vielä vetämättä mitään johtopäätöksiä, kuunnella loppuun asti. Kun ihminen kertoo suurimpia salaisuuksiaan, lienee tärkeintä olla aidosti läsnä. Hoitaja on tässä tilanteessa saanut suuren etuoikeuden, johon täytyy suhtautua kunnioittavasti ja nöyrästikin. Usein vastauksia ei edes tarvita, tarvitaan vain kuuntelijaa.

Jokaisella meillä on oikeus elää myös seksuaalisuuttamme kuten haluamme, kunhan emme loukkaa toista ihmistä. Kun muistisairas henkilö rakastuu tai haasteellinen käytös näkyy seksuaalisuuden saralla, suvaitsevaisuus, osallisuus ja tasa-arvo alkavat hävitä ja meille päällimmäiseksi ajatukseksi nousee turvaamisen periaate. Kun kotona asuva muistisairas ihminen lähtee hakemaan seksikumppania ravintolasta tai maksullista rakkautta, hänen toimintaansa rajoitetaan, koska hän ei enää pysty turvaamaan itseään. Tämä tapahtui meillä muutama vuosi sitten kotihoidossa. Hoidettavan kanssa ei edes juteltu vanhoista kokemuksista elämässä, ei seksuaalisuudesta, eikä annettu tunteiden kuulua. Hänet vain pelastettiin elämältä ja turvattiin omilta toimiltaan ympärivuorokautiseen hoitoon. Halu ja tarve eivät häviä vain ulkoisten toimenpiteiden myötä: hänen toimintansa yksikössä ei muuttunut, vaan vaadittiin paljon lääkitystä, jotta hänestä tuli yksikössä toimeen tuleva asukas.

Jos ympärivuorokautisessa yksikössä asiakas rakastuu toiseen ihmiseen, hänen toivotaan käyttäytyvän säädyllisesti, etteivät toiset häiriinny tai lapset ahdistu tervehdyskäynneillään. Näitä tarinoita on kaikilla, jotka työskentelevät ympärivuorokautisessa hoidossa. Mitä onkaan juuri rakastunut ihminen, täysin estoton rakkaudessaan ja kaikessa hakee vain syytä olla toisen lähellä ja näyttää rakkauttaan maailmalle. Siihen meidän kaikkien olisi hyvä tottua. Aikuisten lasten kohdalla lienee viimein keskustelu paikallaan, jos rakkauden näkeminen on ahdistavaa.

Edellä mainittuihin seikkoihin vedoten en ole yhtään ihmeissäni, että omaishoitajaperheestä ollaan huolissaan, jos hoidettavalla on paljon mustelmia hänen mennessä tilapäishoitoon. Mustelmat rinnoissa ja reisissä; onko tämä hyväksikäyttöä, pahoinpitelyä vai rajua rakkautta, jota pariskunta on aina harjoittanut? Toivottavasti perheet jatkavat elämäänsä ja sitä mikä on tuottanut tyydytystä aiemminkin. Fifty shades of grey – kirjat ja Jenni Vartiaisen laulu Turvasana eivät ole vain yhden sukupolven keksintöä ja käyttöä varten. Hoitohenkilökunnalta vain vaaditaan tässä kohtaa avointa ajattelua.

Meidän hoitotyöntekijöiden työ on äärimmäisen haastavaa ja mielenkiintoista, mutta myös meidän käsiimme joutuvan ihmisen elämään suuresti vaikuttavaa, niin hyvässä kuin pahassa. Kuuntelemalla ihmistä oppii suunnattomasti elämästä.  Mielestäni ihmiselle tärkeintä on kokea oikeaa suvaitsevaisuutta ja osallistua tasa-arvoiseen elämään, vaikka muisti heikkenisi ja ikää tulee lisää.

 

Kirjoittaja:

Merete Luoto

Muistikoordinaattori

Turun kaupunki

Mainokset

Tervehdys Suomen Romaniyhdistyksestä

Hei lukijat !

Tervehdys täältä Suomen Romaniyhdistyksestä. Olen hanketyöntekijä Riitta Wallenius ja minulla on ilo tuoda teille tervehdys romanikentältä.

Hankkeemme Baȟtalo phuuriba eli suomeksi Onnellinen vanhuus toimii STEA:n rahoituksella. Oma työni koostuu viriketoiminnasta, sosiaalineuvonnasta ja liikkuvan toimiston palveluista eli kuljen asiakkaiden luona hoitamassa asioita, mikäli he eivät pääse toimistolle. Tarvittaessa lähden vanhuksen mukaan virastoihin ja joskus myös lääkärille.

Wallenius 3.jpg
Kuva: Suomen Romaniyhdistys ry

Osa asiakkaistani on luku- ja kirjoitustaidottomia ns. kärrymustalaisia, joilla ei aikanaan ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin, kun ei ollut asuntoja ja vakituista paikkaa, missä asua. Silloin vaan kierrettiin talosta toiseen ja leipä hankittiin kovalla työllä. Myytiin pitsiä, hoidettiin hevosia, autettiin maalaistaloissa pelloilla ja muissa talon askareissa; siinä koulu ei ollut ensisijainen asia. Nyt nämä ihanat vanhukset saavat elää vähän helpommalla ja jokaisella on koti, josta aamulla herätä.

Viriketoiminta on ollut täysin uutta romaneille. ”Joutavaa touhua!”, kuten eräs kerholainen sanoi. Yhdessä olemme kuitenkin harjoitelleet kaikenlaista tekemistä, mitä nyt vaan voi käsillä tehdä. Monet ovat toki taitavia käsityöläisiä, joten siinä ohjaajan virkkaustaidot ovat jääneet toiseksi.

Wallenius 4.jpg
Kuva: Suomen Romaniyhdistys ry

Myös romanikieli on läsnä kerhossamme. Aina välillä kuulee jonkun sanan tai lauseen romanikielellä, tämä on muistille hyvää harjoitusta. Useimmiten vanhukset puhuvat omaa kieltään jutellessaan omista asioistaan.

Kerhotoiminta on monelle henkireikä, usein kuulee lauseen ”Saadaan olla omiemme kanssa” ja näinhän se on. Oma kieli, kulttuuri, yhteinen historia ja osin kipeätkin kokemukset yhdistävät näitä ihmisiä tiukasti toisiinsa.

Ryhmämme romanivanhuksista vain muutama käyttää palvelutalon muita kerhoja, kuten liikuntaa ja käsitöitä, vaikka kovasti kannustamme lähtemään mukaan harrastuksiin. Se ei kuitenkaan ole helppoa mennä ainoana romanina muiden joukkoon, mutta pikkuhiljaa varmasti tämäkin onnistuu.  Oman haasteen ohjaajan näkökulmasta tuo se, että meillä on samassa ryhmässä sekä muistisairauksia potevat että ne, joilla ei juurikaan ole muistin kanssa ongelmia. Siinäpä haastetta!

Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme ottaneet osaa Suomen muistiasiantuntijoiden ETNIMU -muistiprojektiin. Sieltä saimme hurjan määrän tietoa ja käytännön harjoituksia, joita olemme sitten ryhmässä tehneet. Lähes kaikkihan ovat huolissaan omasta muististaan ja tietoisia siitä, että muistin heikkeneminen hankaloittaa arjessa selviämistä.  Niin minäkin ja koetan omalta osaltani tehdä asioita, jotka ovat hyväksi muistiterveydelle ja jakaa samaa tietoa kerholaisille.

Wallenius 2
Kuva: Suomen Romaniyhdistys ry

Aina ei työkenttä ole aurinkoa ja onnea, vaan edelleenkin romaniväestö kokee syrjintää, jopa selkeää rasismia. On surullista, että julkisilla paikoilla huudellaan, syljetään ja halveksitaan. Palveluakaan ei aina saa, kun kulkee romanivaatteissa, vaikka yhdenvertaisuuslain pitäisi olla kaikille päivänselvä asia.

Romanit puhuvat piilorasismista, ja sitä on paljon. Itse kaipaan ihmisten asenteisiin muutosta. Aina, kun kohtaan virkailijan, jolla on selvästi negatiivinen asenne, mietin, millaisen lapsuuden hän on elänyt ja onkohan hänen asenteensa siirtynyt sukupolvelta toiselle. Myös ihmisten kehonkieltä on oppinut vuosien varrella tulkitsemaan. Yhtään sanaa ei tarvitse sanoa keho kertoo kaiken.

Mutta onneksi vastapainoksi on paljon sellaisia ihmisiä, jotka tekevät työnsä iloisin mielin ja palvelevat kaikkia tasapuolisesti. Maailma muuttuu pikkuhiljaa, ja me sen mukana.

Hyvää jatkoa kaikille lukijoille!

 

Wallenius

Kirjoittaja:

Riitta Wallenius

Hanketyöntekijä

Suomen Romaniyhdistys ry

 

 

Lapinjärven muistiystävällinen taajama tähtää kyläyhteisöllisyyteen ja esteettömyyteen

Kehitän työkseni vielä vuoden ajan itäuusmaalaisen Lapinjärven Kirkonkylästä muistiystävällistä taajamaa. Olen koulutukseltani arkkitehti ja kuvataiteilija. Hanke on osa Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa isompaa TÄYTYY-hanketta, jossa ovat mukana myös Aalto-yliopiston Sotera-instituutti, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote, Suvannon toimintakeskus Savitaipaleella sekä Porvoon kaupunki.

Kaikki edellä mainitut pyrkivät sovittamaan hajautettujen palveluiden mallia omaan ympäristöönsä. Tavoitteena on, että ikääntyneiden palvelut voisivat erillisen palvelutalon sijaan sijaita olemassa olevassa, kaikenikäisten käyttämässä ympäristössä. Kunnan rooli muuttuisi palvelujen tarjoajasta niiden mahdollistajaksi: kunta voisi tukea yksityisten palveluntarjoajien toimintaa esimerkiksi tarjoamalla näille tiloja. Malli on jossain mielessä paluuta vanhanaikaiseen kyläyhteisöön, jossa ikääntyneet osallistuivat normaaliin elämään siinä missä kykenivät, eikä heitä eristetty omiin yksiköihinsä.

IMG_6523
Kuva kylänraitilta viime kesän Lähellä on -tapahtumasta.

Vuosina 2017-2018 tapahtuva muistiystävällisen taajaman suunnittelu on tehtävänä monitahoinen. Muistiystävällisyys sisältää monia osa-alueita hoitohenkilökunnan, yksityisten palveluntarjoajien ja asukkaiden kouluttamisesta ympäristön suunnitteluun. Päätavoitteemme on, että myös ikääntynyt tai muistisairas henkilö voi asua Kirkonkylän keskustassa itsenäisesti ja elää oman näköistään elämää. Tavoitteen saavuttamisessa meitä auttavat eri asiantuntijajärjestöt, kokemusasiantuntijat ja eri alojen ammattilaiset.

Kaikille sopiva, viihtyisä ympäristö

Muistiystävällisessä taajamassa on helppo suunnistaa. Ulkoympäristö tarjoaa selkeitä näkymälinjoja ja maamerkkejä. Kävelyreitit on jaettu välietappeihin, jotka mahdollistavat liikuntaesteisenkin henkilön vaivattoman liikkumisen taajamassa. Välietapit ovat luonteeltaan viihtyisiä ja suojaisia kyläaukioita, jotka tukevat ihmisten tutustumista toisiinsa. Valaistus on riittävä, muttei häikäise, eivätkä pinnat heijasta häiritsevää valoa. Tärkeät elementit, kuten tukikaiteet tai istuimet, hahmottuvat selkeästi ympäristöstään. Ympäristön yleisilme on harmoninen ja asiat näyttävät siltä mitä ne ovat.

Ympäristötaiteella on tärkeä rooli muistiystävällisen Kirkonkylän tilan ja etäisyyksien jäsentämisessä. Se tarjoaa elämyksiä näköaistin lisäksi myös kuulo- ja tuntoaisteille. Selkeä tekstiä ja symboleja hyödyntävä opastejärjestelmä tukee ympäristön hahmotettavuutta. Auto- ja kävelyliikenne on mahdollisuuksien mukaan erotettu toisistaan ja kävely-ympäristö on suunniteltu täysin esteettömäksi.

Muistiystävällisen taajaman ympäristö tukee aivoterveyttä aktivoimalla aisteja, mahdollistamalla sosiaaliset kohtaamiset ja vähentämällä stressiä. Kasvillisuudella on tässä tärkeä rooli. Vuonna 2017 Kirkonkylään valmistuneen Lukkarinpuiston Aistien puutarha, Syötävä puutarha ja hyönteisiä houkutteleva kosteikko tukevat lasten oppimista ja voivat myös aktivoida ikääntyneempien muistoja.

Iäkkäiden asumisratkaisuksi Lapinjärvitalo

Muistiystävällisyys asettaa vaatimuksia asumiselle. Aloitimmekin keväällä 2017 oman talotyypin, Lapinjärvitalon, kehittämisen yhdessä Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen kanssa. Lapinjärvitalo on pieni, edullinen, puurakenteinen omakotitalo, joka sijaitsee Kirkonkylän palveluiden välittömässä läheisyydessä. Lapinjärvitalo on ennen kaikkea asukkaan koti, jossa voi asua elämän loppuun saakka. Talon suunnittelussa on otettu huomioon asukkaan mahdollisesti myöhemmässä vaiheessa tarvitsema hoiva. Koti on suunniteltu tukemaan muistisairaan ihmisen arkea. Talot sijoitellaan 3-4 talon ryhmiin, jotka jakavat yhteisen keskuspihan. Kehittelytyötä on tehty yhdessä Med Groupin operoiman kotihoidon, Työterveyslaitoksen, Aallon Sotera-instituutin ja eri järjestöjen, mm. Muistiliiton kanssa. Lapinjärvitalo tulee vähitellen korvaamaan kunnan nykyisin tarjoamat ikääntyneiden asumisvaihtoehdot. Ensimmäiset talot on tarkoitus rakentaa vuoden 2018 aikana.

taloida-e1512376217355.jpg
Arkkitehtiopiskelija Ida Fraserin luonnos Lapinjärvitalosta.

 

Kuntalaiset mukana toiminnan kehittämisessä

Lapinjärven kunta julistautui vuonna 2015 valtuuston päätöksellä Suomen ensimmäiseksi ihmislähtöiseksi kunnaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kunta haluaa aidosti asukkaat mukaan erilaisten hankkeiden kehittelyyn. Asukasosallistuminen on merkittävässä roolissa myös Kirkonkylän muistiystävällisen taajaman kehittämisessä. Kunnassa aiemmin pidettyjen Unelmapajojen jatkeeksi on koottu Unelmatiimi, johon ilmoittautui vajaat 40 eri ikäistä lapinjärveläistä. Tiimiläiset löytyivät pitkälti paikallisten kontaktien, mm. kirjaston ja kylän yhteisen työhuoneen kautta. Pienessä kunnassa sana kiirii asukkaalta toiselle. Lisäksi kuntalaisilta kysyttiin postilaatikkoon jaetulla kyselyllä halukkuutta osallistua kehittämistyöhön.

Käytännössä ilmoittautuneiden joukosta on valikoitunut 10-20 hengen aktiivinen työryhmä. Työskentely alkoi syyskuussa 2017 ja ryhmä kokoontuu pari kertaa kuukaudessa kevääseen 2018 saakka. Tapaamisista pyritään rakentamaan mahdollisimman kiinnostavia ja monipuolisia. Ryhmä syventyy muistiystävällisen taajaman kysymyksiin mm. pienoismallin, ryhmän jäsenten ja ulkopuolisten pitämien alustusten, kävelyhaastattelujen ja opintomatkojen kautta. Olemme käyneet tutustumassa esimerkiksi Helsingin senioriasumiskohteisiin ja –ympäristöihin. Keväällä 2018 aloitamme varsinaisen suunnittelutyön.

Yhdessä suunnitteleminen vaatii toimivat menetelmät, joiden avulla päästään ensimmäisiä ideoita ja vaikutelmia syvemmälle. Unelmatiimi tulee käyttämään työkaluinaan esimerkiksi eläytyvää, roolien omaksumisen kautta tapahtuvaa suunnittelua, erilaisia yhteissuunnittelupohjia ja suunnittelupelejä. Uskon, että asukkailta löytyy ratkaisevan tärkeää omakohtaista tietoa, kykyä eläytyä erilaisten käyttäjien asemaan ja myös runsaasti käyttökelpoisia ideoita. Laadin yhteiseen työhön perustuvan lopullisen suunnitelman syksyn 2018 aikana ja tavoitteena on saada rakennustyöt päätökseen vuonna 2020.

 

Kirjoittaja:

Johanna Hyrkäs

Aluearkkitehti, Lapinjärven kunta

Miten Buurtzorgin mallia on muokattu Suomen kontekstiin sopivaksi?

Blogitekstimme hollantilaisesta kotihoidon mallista Buurtzorgista herätti taannoin paljon keskustelua ja kysymyksiä mallin soveltuvuudesta Suomeen. Otimme Suomen muistiasiantuntijoissa asiasta selvää ja seuraamme mielenkiinnoilla suomalaisia sovelluksia. Tässä päivityksessä julkaisemme nyt Debora Oy:n puheenvuoron, jossa kerrotaan heidän tavastaan soveltaa Buurtzorg-mallia. 

Inhimillistä -blogin tarkoituksena on  antaa erilaisille toimijoille ääni keskustelussa muistisairaiden ihmisten arjen parantamiseksi. 

——-

Useimmat ovat jo kuulleet hollantilaisesta Buurtzorgista, joka on osoittanut matalan hierarkian hyödyt sosiaali- ja terveysalalla ja on näin erinomainen malli itseohjautuvuuden kehittämiseksi ja räätälöimiseksi Suomen olosuhteisiin sopivaksi. Debora on suomalainen hoivapalveluyritys, jossa ensimmäinen itseohjautuva tiimi syntyi keväällä 2015. Tänään, pari vuotta myöhemmin Deboralla on noin 150 itseohjautuvaa tiimiä eri puolilla Suomea.

Kotona asuvien asiakkaiden luona työskentelevät hoitajat ovat työssään itsenäisiä, itseohjautuvia ja ratkaisukeskeisiä, sekä myös tiimipelaajia. Palvelussa korostuvat aktiivinen yhteistyö asiakkaan lähipiirin sekä monialaisen verkoston kanssa. Itseohjautuvien tiimien tavoitteena on koota pirstaloituneen palveluverkoston voimavarat yhteen ja pyrkiä rakentamaan räätälöidyt, vaikuttavat palvelut asiakkaille.

Debora
Kuva: Debora Oy

Tiimityö

Itseohjautuvien tiimien tavoitteena on ilahduttaa asiakkaita. Haasteena on tasapainoilla stabiliteetin ja volatiliteetin välisessä rajapinnassa, jossa yhtäältä pyritään takaamaan hoitajien pieni vaihtuvuus asiakaskäynneillä ja toisaalta pyritään varmistamaan riittävät palvelut kasvavalle asiakasjoukolle.

Erityistä resursointia tarvitseville asiakkaille luodaan tiimi, jossa kaikki tiimin jäsenet – myös sijaiset – ovat perehtyneitä asiakkaan hoitoon ja hoivaan. Liikkuvassa työssä varmistetaan omien hoitajien käynnit omien asiakkaiden luona niin hyvin kuin se on työvuorosuunnittelun puitteissa mahdollista. Itseohjautuvuudessa luova työote on tärkeä elementti ja tiimien jäsenillä on mahdollisuus käyttää koko potentiaaliaan työssä.

Uuden asiakkaan palvelun käynnistämisvaiheessa voi olla mukana monia osapuolia esimerkiksi moniammatillista yhteistyötä vaativissa asiakkuuksissa, mutta palvelun vakiintuessa arki toimii itseohjautuvan tiimin voimin. Hoitotiimin jäsenet pyrkivät vastaamaan asiakkaan kaikkiin tarpeisiin riippumatta koulutustaustasta, ml. kauppa-asiat, kodinhoito tai sosiaaliohjaus. Tällä vähennetään asiakkaan kotona käyvien työntekijöiden määrää ja kunnioitetaan asiakkaan kotia. Työntekijät hyödyntävät verkostoja arjessa sekä asiakkaalle sopivan palvelun toteuttamiseksi että työtehtävien sujuvoittamiseksi.

Deborassa palvelukoordinaattoreiden rooli on itseohjautuvuuden myötä muuttunut perinteisestä esimiehiydestä tiimejä tukevaksi muun muassa tavoitteiden saavuttamisessa, rekrytoinnissa ja kouluttamisessa. Koordinaattorit voivat työskennellä myös osana tiimiä sekä myynti- ja markkinointitehtävissä.

Deboran itseohjautuvuudesta tehdyn tuoreen opinnäytetyön kyselytutkimuksen mukaan deboralaiset arvioivat ketterän tiimin vaatimuksiksi oma-aloitteisuuden, sitoutumisen, vastuullisuuden, innostuksen sekä tasa-arvoisuuden, läpinäkyvyyden ja kollegiaalisuuden. Substanssiosaaminen ja koulutus ovat myös tiimin menestystä edistäviä tekijöitä. Itseohjautuvuuden on koettu vaikuttaneen tiimin yhteishenkeä kohottavasti ja luovuutta lisäävästi sekä yhteisten tavoitteiden saavuttamista parantavasti. (Koivistoinen 2017, 44–45.)

Teknologian hyödyntäminen

Teknologian käyttö räätälöidään Deborassa tiimikohtaisia tarpeita palvelevaksi. Esimerkiksi kotihoidon ja perhetyön tiimeissä reaaliaikainen mobiilisaavutettavuus on olennaista palvelun laadun ja sujuvan tiimityön varmistamiseksi. Asiakaspalvelun ja hoitotyön lakisääteiset kirjaukset ja raportit voidaan näin tehdä yhdessä asiakkaan kanssa. Tällä mahdollistetaan sekä asiakkaan osallisuus että palvelun läpinäkyvyys. Hoitajan ajankäyttö asiakkaan luona on kotihoidon palvelussa tärkeää tuen, hoivan ja huolenpidon varmistamiseksi, mutta myös läsnäolon, inhimillisen kohtaamisen, luottamuksen ja ilahduttamisen kannalta.

Itseohjautuvat tiimit tarvitsevat onnistuakseen toimivat viestintäkanavat, riittävästi informaatiota ja yhteisen näkemyksen työskentelyn tarkoituksesta. Hoitotyö on ikään kuin inhimillistä tietotyötä, jossa monikanavaviestintä ja kokonaisuuksien hahmottaminen ovat keskeisessä asemassa. Siihen tarvitaan lähitukea ja etävalmennusta ketterästi livenä tai online.

Haasteet

Transformaatio perinteisestä esimiesvetoisesta organisaatiosta itseohjautuvaksi sisältää muutosvastarintaa ja synnytystuskia. Oppiminen ja uuden toimintamallin sisäistäminen tapahtuvat yksilöllisesti, jolloin jokainen organisaation jäsen tarvitsee yksilöllistä tukea. Toisaalta yhtenäinen tiimi kasvaa yhdessä jäsenten tukiessa toinen toistaan. Itseohjautuva tiimi muodostuu jouhevimmin tilanteessa, jossa se rakentuu alusta saakka itseohjautuvaan toimintatapaan ja -kulttuuriin. Silloin tiimin jäsenillä on mahdollisuus luoda tiimistä omanäköisensä, kun kaikki jäsenet ovat samalla lähtöviivalla. Toki vanhastakin voi tehdä uutta, mutta se edellyttää kaikkien tiimiläisten tahtotilaa ja sitoutumista muutokseen.

Itseohjautuvuuden haasteena voidaan nähdä perinteisestä hierarkkisesta organisaatiosta siirtyvien uusien työtekijöiden kasvaminen itseohjautuvaan organisaatiomalliin. Valtaosa ihmisistä innostuu autonomiasta kokien vapauden ja vastuun luottamuksena ammattitaitoaan ja osaamistaan kohtaan. Haasteita syntyy, mikäli henkilö kuormittuu itsenäisestä työotteesta ja kokee, ettei saa riittävästi tukea. Myös tiimeissä helposti syntyvät klikit tuovat haasteita, mikäli tiimi jostakin syystä ei osaa hakea valmennuksesta apua. Vapauden ja vastuun välisen tasapainon hahmottuminen vaatii kärsivällisyyttä ja uudenlaista suhtautumista työhön.

Itseohjautuva organisaatio vaatii myös yrityksen johdolta paljon. Johtajuuden siirtäminen henkilöiltä yhteisöihin ja vallasta luopuminen on pitkä prosessi, johon johdon tulee tietoisesti sitoutua jo ennen transformaation aloittamista. Prosessin aikana vastaan tulevien haasteiden aikana punnitaan myös johdon uskoa itseohjautuvuuteen.

Yhteisöllisyys

Tämän päivän maailmassa mikään muu ei ole pysyvää paitsi muutos. Itseohjautuvassa organisaatiossa uskalletaan kyseenalaistaa olemassa olevat käytännöt ja ymmärretään jatkuvan kehittymisen välttämättömyys. Ei jäädä odottamaan valmiita vastauksia vaan pyritään toteuttamaan asiakkaiden toiveita maalaisjärkeä käyttäen. Tehdään työtä suurella sydämellä ja kohdataan ihmiset kokonaisina.

Deboran toiminnassa vallitsee yhtäältä vahva pyrkimys täydellisen palvelukokemuksen tuottamiseen ja toisaalta kyvykkyys epävarmuuden sietämiseen. Organisaatiomme nykyisyyteen on sisäänrakennettuna eräänlainen kasvukipu, joka vaatii meiltä uskallusta ja luottamusta.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa kyse on viime kädessä ihmisistä. Kyse on auttajista ja avun saajista. Deborassa hoitajia kannustetaan tekemään työtä omalla persoonallaan ja kohtaamaan asiakkaat kokonaisvaltaisesti tasavertaisina yksilöinä. Vaikka lopputuloksena ei olisikaan innovaatio joka muuttaa kaiken, uskomme että tähän matkaan lähteminen on sen arvoista.

 

KIRJOITTAJAT:

Sari Koivistoinen ja Elisabeth Ritola

Debora Oy

 

LÄHTEET:

Koivistoinen, S. (2017). Itseohjautuvuus sosiaali- ja terveysalalla. Laadun ja hyvinvoinnin rakentaja kotiin tuotavissa palveluissa. Opinnäytetyö. Sosiaalialan koulutusohjelma. Hämeen ammattikorkeakoulu. Haettu 31.10.2017 osoitteesta http://www.theseus.fi/handle/10024/134521

Palvelu ja asenne – siis palveluasenne

Olipa siellä hyvä palvelu, mietin, kun kävelin ulos apteekista. En varmasti viipynyt siellä kahta minuuttia pidempään, kun ostin sen Burana-paketin, mutta silti minulle jäi hyvä, rauhallinen tunne. Tunsin saaneeni hyvää, ystävällistä kohtelua. Oli ”apteekin tädillä” asenne kohdallaan. Se oli minun kokemukseni palvelusta.

Mistä (aineeton) palvelu oikein koostuu? Palvelu on vuorovaikutusta palvelun antajan ja palvelun saajan eli asiakkaan välillä. Tärkeintä siinä on asiakkaan kokemus saamastaan ajasta ja siihen liittyvästä kohtelusta ja kohtaamisesta. Palvelunantajan asenteella on suuri merkitys. Palvelun antajalla pitäisi olla asenne kohdallaan joka ikinen päivä joka ikisen asiakkaan kohdalla. Palvelutapahtuma on ohikiitävä hetki. Annettua palvelua ei voi saada takaisin, eikä sitä voi vaihtaa. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Millaista palvelua muistisairaat henkilöt saavat? Mikä on heidän kokemuksensa palvelusta tai hoidosta? He eivät välttämättä muista muutaman minuutin kuluttua hoitotilanteesta mitään, siksi heille on erityisen tärkeää millainen tunne jää hoitotilanteen jälkeen. Jääkö hyvä ja rauhallinen mieli vai ei.

Muistisairas ihminen ei useinkaan itse osaa kertoa kokemustaan saamastaan palvelusta. Se, onko palvelu onnistunut vai ei, näkyy monesti muulla tavalla. Varsinkin se, jos muistisairas henkilö ei oikeasti ole tullut kohdatuksi, näkyy usein ”haastavana” käyttäytymisenä.

Tunsin tulleeni kohdatuksi tuon ”apteekin tädin” taholta. Niin, ”apteekin tädin”. En minä kysynyt hänen koulutustaan. Ei sillä ollut mitään merkitystä mikä hänen koulutustaustansa on. Ei muistisairas asiakaskaan kysele oletko sinä sairaanhoitaja vai hoitoapulainen. Kohdatuksi tuleminen on se millä on merkitystä.

Miksi hoitajat eivät oikeasti kohtaa muistisairasta ihmistä? Vedotaan kiireeseen, ettei ehdi tehdä töitä kunnolla. Toinen puoli totta. On varmasti paljon asiakkaita ja paljon tekemistä yhden työvuoron aikana, mutta… En minäkään ollut siellä apteekissa kuin pari minuuttia.  Silloin, kun oli minun vuoroni olla palveltavana, silloin ”apteekin täti” palveli vain minua. Hän palveli ystävällisesti ja antoi kaiken tuon ajan minulle.

Tärkeintä on miten se aika, joka jokaiselle muistisairaalle asiakkaalle on olemassa työvuoron aikana, käytetään. Se aika pitäisi käyttää niin, että muistisairas asiakas ja hänen tarpeensa tulisi kohdatuksi ja häntä pitäisi kohdella oikealla asenteella.

Vaikka sinulla olisi kuinka vähän aikaa yhdelle muistisairaalle asiakkaalle, kysyn, voisiko sen ajan käyttää vain hänen palveluunsa, oikealla asenteella, palveluasenteella?

 

Kirjoittaja: Lea Waljus

Avopalvelupäällikkö, Kolarin kunta

Suomen muistiasiantuntijoiden aluevastaava

 

Mun gal muitan – mie kyllä muistan

Muistiviikkoa vietettiin tänä vuonna teemalla Muistisairauden monet kasvot. Saamelaisella muistisairaalla on omanlaiset kasvot, saamelaiset kasvot, vaikka muistisairaudet muokkaavatkin kasvoja monen näköisiksi.  Muistisairaiden kanssa työskennellessä on korostunut yhä enemmän auttajan saamen kielen ja kulttuurin osaaminen.  Eräs asiakas kiteyttikin toimintaa näin: ”Kotona on paras. Kyllä on turvallista, kun saan puhua omia asioita saameksi, ja se ymmärtää kaikki mitä tarkotan ja ittekin ymmärrän. Tämä yhessä muisteleminen antaa voimia”. Työssäni ovat tulleet vastaan asiakkaiden turvattomuuden ja yksinäisyyden tunteet, tuen tarve ja kodin tärkeys. Äidinkielellä voi nostaa esille vaiettujakin asioita ja menneisyyden tuskaa, mutta myös sitä iloa, jota asioiden läpikäyminen antaa.

Ristenrauna1
Kuva: SámiSoster ry

Auttamisen sisällöissä muistisairaan ihmisen oma kulttuuri ja kulttuuriset voimavarat ovat erinomaisen tärkeitä. Yhteydensaaminen, omatoimisuuden ylläpitäminen tai osallistumisen aktivointi onnistuvat paremmin oman kulttuurin kautta. Saamelaisille luonto on eräs merkittävä tekijä. Luonnon tuoksut ja äänet ovat ihmeellisen aktivoivia samoin kuin eläimet. Porokoiralle, joka on aina kuulunut poronhoitajien elämään, jaksaa puhua, vaikkei enää ihmisille jaksaisi. Luonnon tuoksut, sateen ropina, linnun laulu tai variksen raakkuminen, tuli, savun tuoksu, ne aktivoivat liikkumista ja ympäristön seuraamista, mutta myös auttavat ylläpitämään vuorovaikutustaitoja.  Päivittäinen ruoka on jokaiselle tärkeä. Muistisairaan ihmisen arjessa perinteisen ruuan tuoksu ja maku tekevät päivästä juhlan.

Ristenrauna2
Kuva: SámiSoster ry

Kun saamelaiset kokoontuvat yhteen ja kun siellä on mukana kaikki, muistisairaatkin, kokee vanhus olevansa osa laajempaa yhteisöä, jossa hän on arvokas ja arvostettu yhteisön jäsen, vaikka muisti onkin jo huono. Hyvä elämä rakentuu turvallisesta ja mielekkäästä elämästä kotona. Muisti on meidän tärkein pääoma ja jos se sairastuu, sitä ei voi proteeseilla eikä millään korvata.  Sen vuoksi siitä pitääkin pitää aivan erityistä huolta. Joten pidä huolta muististasi, käytä sitä paljon, liiku ja pidä kuntoa yllä, syö muistiystävällistä ruokaa, puhu muiden kanssa, laula, nuku hyvin, koska uni on muistille tärkeä ja ole positiivinen! Saamelaisen muistisairaan ihmisen kohtaamisessa ja auttamisessa, muista oman kielen ja kulttuurin merkitys.

Ristenrauna4
Vanhustenviikolla palvelutalossa järjestettiin vapaaehtoisvoimin saamelainen perinneruokailu. Kuva: Kyllikki Tanhua. 

Hae tietoa kulttuurisista voimavaroista SamiSoster ry:n nettisivuilta www.samisoster.fi/muitogiisa

 

 

 

 

Inarissa , lokakuussa 2017

Ristenrauna Magga

Kirjoittaja on SámiSoster ry:n toiminnanjohtaja.

 

 

Förebyggande arbete förbättrar livskvaliteten – Minnesarbete i Åboland

Den nationella Minnesveckan infaller årligen i samband med den Internationella Alzheimer-dagen (21.9). Dagen har uppmärksammats sedan år 1994, under Alzheimer´s Disease Internationals ledning. Ett tema för Minnesveckan år 2017 var ”Minnessjukdomens många ansikten”. I Finland finns uppskattningsvis 193 000 personer som har insjuknat i en minnessjukdom. Varje dag får 40 personer en minnessjukdoms diagnos.

Gruner3

I Åbonejdens Alzheimer-förening r.f. fortsätter det svenskspråkiga projektet Hjärningar – Förebyggande arbete förbättrar livskvaliteten som startade år 2014. Huvudmålsättningen är att inom verksamhetsområdet främja dels den svenskspråkiga befolkningens hjärnhälsa dels välbefinnandet för personer med en minnessjukdom samt deras närstående. Verksamhetsområdet innefattar Åbo, Pargas, Nagu, Korpo, Houtskär, Iniö, Kimito, Västanfjärd och Dragsfjärd. Området är geografiskt mycket utspritt och består även av öar ute i skärgården.

Projektets verksamhetsformer är bl.a. föreläsningar och kurser i hjärnhälsa, Pop Up caféer, stöd- och handledning samt nätverksarbete och koordinerande av svenskspråkigt material. Också med tanke på temat Minnessjukdomens många ansikten har nätverksarbetet en betydande roll. I projektet skapades olika arbetsgrupper för utvecklingsarbete. Grupperna bestod av yrkespersoner som arbetar med minnesfrågor på svenska, både lokalt från kommunerna och nationellt från Svenskfinland.

Gruner2

Minnesarbetet och vårdkedjan för personer med minnessjukdom är som känt mycket mångdimensionell. Man vet att risken att insjukna stiger med åldern samtidigt som allt flera personer i arbetsför ålder insjuknar. Det förebyggande arbetet blir allt viktigare. Varje persons sjukdomsförlopp och egna upplevelser samt behov av stöd och handledning är individuellt. Även de närståendes behov och sätt att reagera är unika.

Skärgården och mindre kommuner präglas bl.a. av långa avstånd, varierande förhållanden och en speciell gemenskap. För yrkespersonerna är samarbete, det egna ansvaret och flexibilitet viktigt. Många gånger kan det bli frågan om skräddarsydda lösningar för personer med minnessjukdom och deras närstående. Det är mycket viktigt att föra verksamheten lokalt, nära befolkningen. Föreläsningar och kurser i hjärnhälsa har haft många intresserade deltagare. Kommuninvånarna sporrar även varandra att delta och man tar hand om varandra.  Deltagarna har uttryckt att de inte skulle ha deltagit om t.ex. kursen skulle ha ordnats på annan ort.

Gruner

Det egna modersmålet har en stor betydelse för de flesta; både insjuknade, närstående och yrkespersoner. Det är viktigt att få handledning, service och information på det egna modersmålet. Ny information i olika former finns, men når den ut till alla? Glädjande kan man konstatera att också svenskspråkigt material finns, men det gäller att genom samarbete sprida informationen och göra den synlig.

Yrkespersonerna i kommunerna anser själva att arbetsgruppsarbetet har bidragit till att främja samarbetet. De har hittat gemensamma riktlinjer för minnesklienternas bästa och utvecklingsarbetet fortsätter. Nationella gruppen anser det som värdefullt att det nationellt har bildats ett nätverk med fokus på minnesfrågor på svenska. De har fått nya kontakter samt kunnat dela med sig av information, kunskap och erfarenheter.  En positiv förändring i minnesarbetet upplevs och arbetet förenhetligas.

Skärgården, Gruner

Arbetet i projektet Hjärningar och framför allt samarbetet med olika aktörer är mycket intressant och berikande. Tillsammans kan vi utvecklas, stöda varandra och svara på de behov som dagens minnesarbete för med sig. Det finns mycket att göra och vi kan med glädje konstatera att projektet fortsätter med finansiering från STEA. Projektresultaten från de tre första åren påvisar nämligen att det finns behov av förebyggande minnesarbete och kontinuerligt utvecklingsarbete också på svenska, både lokalt och nationellt.

 

Marina Grunér

Projektkoordinator, Åbonejdens Alzheimer-förening r.f.

Alva, Finlands minnesspecialister r.f.