Suvaitsevaisuus, osallisuus ja tasa-arvo

Nämä ovat viime aikojen käytetyimpiä sanoja niin omalla alallani kuin muissakin foorumeissa. Nämä sanat liittyvät myös tiiviisti siihen, miten käsittelemme muistioireisen ihmisen seksuaalisuutta ja sen näkyvyyttä niin ammattilaisina kuin läheisinäkin.

Muistikoordinaattorina Turussa saan tehdä laaja-alaista muistityötä niin muistihuolista kertovien työikäisten kanssa kuin lähes koko Suomen itsenäisyyden ajan nähneiden ikäihmisten kanssa. Mikä meitä kaikkia yhdistääkään? Halu rakastaa ja tulla rakastetuksi edes hetken, tavalla tai toisella. Jokainen yksilö määrittää itse tapansa ja toimintansa seksuaalisuuden ja rakkauden osalta. Muistiasioiden kanssa työskennellessä saa kuulla hyvin erilaisia näkökulmia tähän asiaan.

”Olen vanha, mutta haluan rakkautta. En halua istua vanhainkodissa ja silittää jotain vierailukoiran turkkia ja olla kiitollinen siitä. Paljon mieluummin silittelen miestäni”, Maire, 72 vuotta, sanoo Expressenissä. Tämä on lainattu iltapäivälehden artikkelista, jossa kerrotaan Mairen menneen naimisiin nuoremman miehen kanssa. Hän kertoo halustaan saada ja antaa rakkautta, myös ikääntymisen edetessä. Hän on itse päättänyt, miten elää ja tulla kohdatuksi, iästään huolimatta.

Muistiasioiden käsittely luo monesti pohjan keskustelulle niin parisuhteen tilasta kuin yksittäisen ihmisen toiveista ja peloista rakkauden ja seksuaalisuuden osalta. Niin vastaanottotilanteissa kuin kotikäynneilläkin tuttuja puheenaiheita ovat parisuhteeseen liittyvät haasteet muistisairauden edetessä sekä seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvät halut ja joskus ongelmatkin.

Hoitotyön haaste on luultavasti tässä kohtaa kuuntelemisen vaikeus. Kuunnella, antaa aikaa ja ihmiselle luvan puhua omilla sanoillaan. Rohkaista vaikeissa kohdissa ja olla yhä vielä vetämättä mitään johtopäätöksiä, kuunnella loppuun asti. Kun ihminen kertoo suurimpia salaisuuksiaan, lienee tärkeintä olla aidosti läsnä. Hoitaja on tässä tilanteessa saanut suuren etuoikeuden, johon täytyy suhtautua kunnioittavasti ja nöyrästikin. Usein vastauksia ei edes tarvita, tarvitaan vain kuuntelijaa.

Jokaisella meillä on oikeus elää myös seksuaalisuuttamme kuten haluamme, kunhan emme loukkaa toista ihmistä. Kun muistisairas henkilö rakastuu tai haasteellinen käytös näkyy seksuaalisuuden saralla, suvaitsevaisuus, osallisuus ja tasa-arvo alkavat hävitä ja meille päällimmäiseksi ajatukseksi nousee turvaamisen periaate. Kun kotona asuva muistisairas ihminen lähtee hakemaan seksikumppania ravintolasta tai maksullista rakkautta, hänen toimintaansa rajoitetaan, koska hän ei enää pysty turvaamaan itseään. Tämä tapahtui meillä muutama vuosi sitten kotihoidossa. Hoidettavan kanssa ei edes juteltu vanhoista kokemuksista elämässä, ei seksuaalisuudesta, eikä annettu tunteiden kuulua. Hänet vain pelastettiin elämältä ja turvattiin omilta toimiltaan ympärivuorokautiseen hoitoon. Halu ja tarve eivät häviä vain ulkoisten toimenpiteiden myötä: hänen toimintansa yksikössä ei muuttunut, vaan vaadittiin paljon lääkitystä, jotta hänestä tuli yksikössä toimeen tuleva asukas.

Jos ympärivuorokautisessa yksikössä asiakas rakastuu toiseen ihmiseen, hänen toivotaan käyttäytyvän säädyllisesti, etteivät toiset häiriinny tai lapset ahdistu tervehdyskäynneillään. Näitä tarinoita on kaikilla, jotka työskentelevät ympärivuorokautisessa hoidossa. Mitä onkaan juuri rakastunut ihminen, täysin estoton rakkaudessaan ja kaikessa hakee vain syytä olla toisen lähellä ja näyttää rakkauttaan maailmalle. Siihen meidän kaikkien olisi hyvä tottua. Aikuisten lasten kohdalla lienee viimein keskustelu paikallaan, jos rakkauden näkeminen on ahdistavaa.

Edellä mainittuihin seikkoihin vedoten en ole yhtään ihmeissäni, että omaishoitajaperheestä ollaan huolissaan, jos hoidettavalla on paljon mustelmia hänen mennessä tilapäishoitoon. Mustelmat rinnoissa ja reisissä; onko tämä hyväksikäyttöä, pahoinpitelyä vai rajua rakkautta, jota pariskunta on aina harjoittanut? Toivottavasti perheet jatkavat elämäänsä ja sitä mikä on tuottanut tyydytystä aiemminkin. Fifty shades of grey – kirjat ja Jenni Vartiaisen laulu Turvasana eivät ole vain yhden sukupolven keksintöä ja käyttöä varten. Hoitohenkilökunnalta vain vaaditaan tässä kohtaa avointa ajattelua.

Meidän hoitotyöntekijöiden työ on äärimmäisen haastavaa ja mielenkiintoista, mutta myös meidän käsiimme joutuvan ihmisen elämään suuresti vaikuttavaa, niin hyvässä kuin pahassa. Kuuntelemalla ihmistä oppii suunnattomasti elämästä.  Mielestäni ihmiselle tärkeintä on kokea oikeaa suvaitsevaisuutta ja osallistua tasa-arvoiseen elämään, vaikka muisti heikkenisi ja ikää tulee lisää.

 

Kirjoittaja:

Merete Luoto

Muistikoordinaattori

Turun kaupunki

Mainokset