Kevättä kohti

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä raskaammaksi vuoden pimein aika käy. Nukkuisi vaan, eikä nukkuminen kuitenkaan poista väsymystä. Enää en yhtään ihmettele ikäihmisten intoa talvehtia eteläisimmissä maissa; jo viikonkin luonnollinen valohoito saa aikaan energisyyden puuskan. Nyt onneksi saamme jo nauttia selvästi pitenevistä päivistä.

Muistikoordinaattori Merete Luodon blogissaan kirjoittamat sanat ”Hänet vain pelastettiin elämältä…” piirtyivät tekstistä tajuntaani lähes tulikirjaimin. Naapurilleni lääkäri oli suositellut, ettei hän kävisi niin usein katsomassa muistisairasta vaimoaan, koska siitä seurasi levottomuutta. Ystävättärien vierailuja tulisi kokonaan välttää. Mitä vähemmän mielenliikkeitä, sen helpommin arki sujui. Mutta tuliko ajateltua mitä muuta samalla tapahtui?

Meille kaikille on jo lainsäädännössä taattu oikeus turvalliseen ja viihtyisään asumiseen. Viihtyisyys kumpuaa ympäristön synnyttämistä esteettisistä kokemuksista ja osallisuuden sekä turvallisuuden tunteista. Esteettiset kokemukset välittyvät ympäristöstä aistien kautta ja voivat sykähdyttää mieltä monin tavoin.  Muistisairaiden ihmisten kohdalla muiden kuin henkilön itsensä määrittämän turvallisuuden takaaminen saattaa kuitenkin olla niin ensisijaista, että viihtyisyys kärsii. Samalla tunteita herättävien kokemusten mahdollisuudet elinympäristössä voivat kaventua huomattavasti, vaikka juuri niiden avulla yhteyttä elämään ja kanssaihmisiin voitaisiin vahvistaa.

Erja Rappe 2
Muistisairaiden päivätoimintakeskuksen piha, Burlington, USA. Kuva: Erja Rappe.

Kasvit ovat käytännössä hyväksi havaittu keino parantaa asumisen ympäristöjen viihtyisyyttä, sillä ne tarjoavat estetiikkaa monen aistin kautta. Vaikka kasvit ovat jo monessa hoitokodissa itsestäänselvyys, törmään yhä edelleen tilanteisiin, joissa kasveja pidetään vaarallisina vaihtoehtoisiin faktoihin perustuen. Sinä päivänä kun ei enää tarvitse todistella sitä, etteivät kasvit todellakaan homehduta rakennuksia eivätkä pilaa sisäilmaa vaan päinvastoin puhdistavat sitä, olen onnellinen.

Onneksi tietoisuus siitä, että kasvit eivät yleensä aiheuta myrkyllisyyden vuoksi ongelmia, vaikka niitä pistäisi poskeensa, on lisääntynyt. Muistan vielä elävästi ensimmäisen vierailuni dementiakotiin, jossa ylpeänä esiteltiin lasiseinällistä laatikkoa, jonka avulla voitiin pitää näkyvillä silloin vaarallisina pidettyjä joulutähtiä niin, etteivät asukkaat päässeet niihin käsiksi. Sittemmin opiskelukaverini Antti todisti syömällä joulutähden, ettei siihen kuole. Toisaalta olen useamman kerran hoitolaitoksissa törmännyt juuri niihin muutamaan kasviin, joita siellä ei myrkyllisyytensä vuoksi saisi olla. Kannustankin opettelemaan tunnistamaan oleanterin, pasuunakukan, risiinin, ukonhatun, syysmyrkkyliljan ja kultasateen.

Erja Rappe 1
Puutarhatoimintaa osastolla, NYU Langone Health. Kuva: Erja Rappe.

Muistisairaiden henkilöiden hoitotyössä kasveilla ja niihin liittyvällä toiminnalla on vankka sijansa eri puolilla maailmaa. Viime vuoden syksyllä olin tutustumassa New Yorkissa NYU Langone -sairaalan kuntouttavaan puutarhatoimintaan.  Puutarhatoimintaa käytetään kuntoutusmuotona laajan sairaalakonsernin eri yksiköissä pääasiassa yksilöterapiana. Sillä tähdätään ensisijaisesti potilaiden psykososiaaliseen tukemiseen. Kotona asuville muistisairaille henkilöille ja heidän läheisilleen on tarjolla ryhmätoimintana toteutettava ”The Aging and Dementia Horticulture Program” –ohjelma. Amerikan Alzheimer-liiton palkitseman ohjelman tavoitteena on voimaannuttaa ja auttaa varhaisen vaiheen muistisairaita ja heidän läheisiään. Toiminnassa tuetaan proseduaalista muistia ja tunnemuistia sekä harjoitetaan kommunikaatiotaitoja yhteisöllisyyden ja osallisuuden jatkuvuuden tukemiseksi.

Erityisen vaikutuksen sairaalassa teki henkilökunnan sekä potilaiden lämmin, innostunut vastaanotto, kun saavuimme kasveja ja multaa pursuavan terapiavaunumme kanssa osastoille. Kasveja ja multaa ei koeta ongelmiksi, koska niistä on annettu kaikkia sairaalan toimintoja koskeva selkeä ohjeistus. Ohjeissa kerrotaan tarkasti tilat, joissa kasveja tai multaa ei saa käsitellä, muualla eli lähes kaikkialla ne ovat sallittuja.

Tutkimus tuottaa myös muistisairaiden ihmisten hoitoon sovellettavaa uutta, mielenkiintoista tietoa kasvien hyvinvointivaikutuksista.  Japanissa Hyogon yliopiston tutkimusten mukaan kasveihin liittyvät aktiviteetit soveltuvat hyvin muistisairaille henkilöille, koska ne vähentävät erityisesti fysiologista stressiä ja aktivoivat aivoja. Puutarhatoiminnan käyttö muistisairaiden ihmisten hoidossa Japanissa onkin aivotutkimuksen tulosten myötä yleistymässä ja toimintaa ollaan aloittamassa mm. muistikahviloissa.

Singaporessa tavoitteena on kasvavan iäkkään väestönosan terveyden tukeminen kaupungin puistojen avulla, mihin liittyen tehdään myös tutkimusta kasveihin liittyvän toiminnan vaikutuksista. Tutkimuksesta, jossa 69 iäkästä oli jaettu sekä interventio- että kontrolliryhmään, interventioryhmäläiset osallistuivat 15 kertaa seitsemän osallistujan ryhmissä tunnin mittaiseen puutarhatoimintaan puistoissa. Kontrolliryhmä oli jonotuslistalla odottamassa pääsyä toimintaan. Osallistujilta mitattiin verestä erilaisia biomarkkereita ja he vastasivat psyykkistä hyvinvointia mittaaviin testeihin. Tulosten mukaan puutarhatoiminnalla saatiin vastaavanlainen myönteinen vaikutus aivojen toimintaan kuin muistilääke donetpetsiilillä. Puutarhatoiminta myös lievensi masennusta ja hillitsi hiljaista tulehdusta.  Hiljainen tulehdus on yhteydessä immuunijärjestelmän toimintaan. Tulokset saattavatkin kertoa siitä, kuinka kasvien ja mullan käsittely tervehdyttää elimistöämme.

Erja Rappe 3
Kuva: Erja Rappe

Lisääntyvän valon myötä luonto alkaa heräilemään ja ajatukset alkavat harhailla tulevassa kesässä. Taidanpa pohtia kasvukauden viljelysuunnitelmia tehdessäni miten saisin parhaimman vasteen plasman CXCL12 ja IL-6 suhteen.

 

Kirjoittaja:

Erja Rappe

vanhempi tutkija, Ikäinstituutti

SUMUn hallituksen jäsen

Mainokset

Suvaitsevaisuus, osallisuus ja tasa-arvo

Nämä ovat viime aikojen käytetyimpiä sanoja niin omalla alallani kuin muissakin foorumeissa. Nämä sanat liittyvät myös tiiviisti siihen, miten käsittelemme muistioireisen ihmisen seksuaalisuutta ja sen näkyvyyttä niin ammattilaisina kuin läheisinäkin.

Muistikoordinaattorina Turussa saan tehdä laaja-alaista muistityötä niin muistihuolista kertovien työikäisten kanssa kuin lähes koko Suomen itsenäisyyden ajan nähneiden ikäihmisten kanssa. Mikä meitä kaikkia yhdistääkään? Halu rakastaa ja tulla rakastetuksi edes hetken, tavalla tai toisella. Jokainen yksilö määrittää itse tapansa ja toimintansa seksuaalisuuden ja rakkauden osalta. Muistiasioiden kanssa työskennellessä saa kuulla hyvin erilaisia näkökulmia tähän asiaan.

”Olen vanha, mutta haluan rakkautta. En halua istua vanhainkodissa ja silittää jotain vierailukoiran turkkia ja olla kiitollinen siitä. Paljon mieluummin silittelen miestäni”, Maire, 72 vuotta, sanoo Expressenissä. Tämä on lainattu iltapäivälehden artikkelista, jossa kerrotaan Mairen menneen naimisiin nuoremman miehen kanssa. Hän kertoo halustaan saada ja antaa rakkautta, myös ikääntymisen edetessä. Hän on itse päättänyt, miten elää ja tulla kohdatuksi, iästään huolimatta.

Muistiasioiden käsittely luo monesti pohjan keskustelulle niin parisuhteen tilasta kuin yksittäisen ihmisen toiveista ja peloista rakkauden ja seksuaalisuuden osalta. Niin vastaanottotilanteissa kuin kotikäynneilläkin tuttuja puheenaiheita ovat parisuhteeseen liittyvät haasteet muistisairauden edetessä sekä seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvät halut ja joskus ongelmatkin.

Hoitotyön haaste on luultavasti tässä kohtaa kuuntelemisen vaikeus. Kuunnella, antaa aikaa ja ihmiselle luvan puhua omilla sanoillaan. Rohkaista vaikeissa kohdissa ja olla yhä vielä vetämättä mitään johtopäätöksiä, kuunnella loppuun asti. Kun ihminen kertoo suurimpia salaisuuksiaan, lienee tärkeintä olla aidosti läsnä. Hoitaja on tässä tilanteessa saanut suuren etuoikeuden, johon täytyy suhtautua kunnioittavasti ja nöyrästikin. Usein vastauksia ei edes tarvita, tarvitaan vain kuuntelijaa.

Jokaisella meillä on oikeus elää myös seksuaalisuuttamme kuten haluamme, kunhan emme loukkaa toista ihmistä. Kun muistisairas henkilö rakastuu tai haasteellinen käytös näkyy seksuaalisuuden saralla, suvaitsevaisuus, osallisuus ja tasa-arvo alkavat hävitä ja meille päällimmäiseksi ajatukseksi nousee turvaamisen periaate. Kun kotona asuva muistisairas ihminen lähtee hakemaan seksikumppania ravintolasta tai maksullista rakkautta, hänen toimintaansa rajoitetaan, koska hän ei enää pysty turvaamaan itseään. Tämä tapahtui meillä muutama vuosi sitten kotihoidossa. Hoidettavan kanssa ei edes juteltu vanhoista kokemuksista elämässä, ei seksuaalisuudesta, eikä annettu tunteiden kuulua. Hänet vain pelastettiin elämältä ja turvattiin omilta toimiltaan ympärivuorokautiseen hoitoon. Halu ja tarve eivät häviä vain ulkoisten toimenpiteiden myötä: hänen toimintansa yksikössä ei muuttunut, vaan vaadittiin paljon lääkitystä, jotta hänestä tuli yksikössä toimeen tuleva asukas.

Jos ympärivuorokautisessa yksikössä asiakas rakastuu toiseen ihmiseen, hänen toivotaan käyttäytyvän säädyllisesti, etteivät toiset häiriinny tai lapset ahdistu tervehdyskäynneillään. Näitä tarinoita on kaikilla, jotka työskentelevät ympärivuorokautisessa hoidossa. Mitä onkaan juuri rakastunut ihminen, täysin estoton rakkaudessaan ja kaikessa hakee vain syytä olla toisen lähellä ja näyttää rakkauttaan maailmalle. Siihen meidän kaikkien olisi hyvä tottua. Aikuisten lasten kohdalla lienee viimein keskustelu paikallaan, jos rakkauden näkeminen on ahdistavaa.

Edellä mainittuihin seikkoihin vedoten en ole yhtään ihmeissäni, että omaishoitajaperheestä ollaan huolissaan, jos hoidettavalla on paljon mustelmia hänen mennessä tilapäishoitoon. Mustelmat rinnoissa ja reisissä; onko tämä hyväksikäyttöä, pahoinpitelyä vai rajua rakkautta, jota pariskunta on aina harjoittanut? Toivottavasti perheet jatkavat elämäänsä ja sitä mikä on tuottanut tyydytystä aiemminkin. Fifty shades of grey – kirjat ja Jenni Vartiaisen laulu Turvasana eivät ole vain yhden sukupolven keksintöä ja käyttöä varten. Hoitohenkilökunnalta vain vaaditaan tässä kohtaa avointa ajattelua.

Meidän hoitotyöntekijöiden työ on äärimmäisen haastavaa ja mielenkiintoista, mutta myös meidän käsiimme joutuvan ihmisen elämään suuresti vaikuttavaa, niin hyvässä kuin pahassa. Kuuntelemalla ihmistä oppii suunnattomasti elämästä.  Mielestäni ihmiselle tärkeintä on kokea oikeaa suvaitsevaisuutta ja osallistua tasa-arvoiseen elämään, vaikka muisti heikkenisi ja ikää tulee lisää.

 

Kirjoittaja:

Merete Luoto

Muistikoordinaattori

Turun kaupunki