Kevättä kohti

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä raskaammaksi vuoden pimein aika käy. Nukkuisi vaan, eikä nukkuminen kuitenkaan poista väsymystä. Enää en yhtään ihmettele ikäihmisten intoa talvehtia eteläisimmissä maissa; jo viikonkin luonnollinen valohoito saa aikaan energisyyden puuskan. Nyt onneksi saamme jo nauttia selvästi pitenevistä päivistä.

Muistikoordinaattori Merete Luodon blogissaan kirjoittamat sanat ”Hänet vain pelastettiin elämältä…” piirtyivät tekstistä tajuntaani lähes tulikirjaimin. Naapurilleni lääkäri oli suositellut, ettei hän kävisi niin usein katsomassa muistisairasta vaimoaan, koska siitä seurasi levottomuutta. Ystävättärien vierailuja tulisi kokonaan välttää. Mitä vähemmän mielenliikkeitä, sen helpommin arki sujui. Mutta tuliko ajateltua mitä muuta samalla tapahtui?

Meille kaikille on jo lainsäädännössä taattu oikeus turvalliseen ja viihtyisään asumiseen. Viihtyisyys kumpuaa ympäristön synnyttämistä esteettisistä kokemuksista ja osallisuuden sekä turvallisuuden tunteista. Esteettiset kokemukset välittyvät ympäristöstä aistien kautta ja voivat sykähdyttää mieltä monin tavoin.  Muistisairaiden ihmisten kohdalla muiden kuin henkilön itsensä määrittämän turvallisuuden takaaminen saattaa kuitenkin olla niin ensisijaista, että viihtyisyys kärsii. Samalla tunteita herättävien kokemusten mahdollisuudet elinympäristössä voivat kaventua huomattavasti, vaikka juuri niiden avulla yhteyttä elämään ja kanssaihmisiin voitaisiin vahvistaa.

Erja Rappe 2
Muistisairaiden päivätoimintakeskuksen piha, Burlington, USA. Kuva: Erja Rappe.

Kasvit ovat käytännössä hyväksi havaittu keino parantaa asumisen ympäristöjen viihtyisyyttä, sillä ne tarjoavat estetiikkaa monen aistin kautta. Vaikka kasvit ovat jo monessa hoitokodissa itsestäänselvyys, törmään yhä edelleen tilanteisiin, joissa kasveja pidetään vaarallisina vaihtoehtoisiin faktoihin perustuen. Sinä päivänä kun ei enää tarvitse todistella sitä, etteivät kasvit todellakaan homehduta rakennuksia eivätkä pilaa sisäilmaa vaan päinvastoin puhdistavat sitä, olen onnellinen.

Onneksi tietoisuus siitä, että kasvit eivät yleensä aiheuta myrkyllisyyden vuoksi ongelmia, vaikka niitä pistäisi poskeensa, on lisääntynyt. Muistan vielä elävästi ensimmäisen vierailuni dementiakotiin, jossa ylpeänä esiteltiin lasiseinällistä laatikkoa, jonka avulla voitiin pitää näkyvillä silloin vaarallisina pidettyjä joulutähtiä niin, etteivät asukkaat päässeet niihin käsiksi. Sittemmin opiskelukaverini Antti todisti syömällä joulutähden, ettei siihen kuole. Toisaalta olen useamman kerran hoitolaitoksissa törmännyt juuri niihin muutamaan kasviin, joita siellä ei myrkyllisyytensä vuoksi saisi olla. Kannustankin opettelemaan tunnistamaan oleanterin, pasuunakukan, risiinin, ukonhatun, syysmyrkkyliljan ja kultasateen.

Erja Rappe 1
Puutarhatoimintaa osastolla, NYU Langone Health. Kuva: Erja Rappe.

Muistisairaiden henkilöiden hoitotyössä kasveilla ja niihin liittyvällä toiminnalla on vankka sijansa eri puolilla maailmaa. Viime vuoden syksyllä olin tutustumassa New Yorkissa NYU Langone -sairaalan kuntouttavaan puutarhatoimintaan.  Puutarhatoimintaa käytetään kuntoutusmuotona laajan sairaalakonsernin eri yksiköissä pääasiassa yksilöterapiana. Sillä tähdätään ensisijaisesti potilaiden psykososiaaliseen tukemiseen. Kotona asuville muistisairaille henkilöille ja heidän läheisilleen on tarjolla ryhmätoimintana toteutettava ”The Aging and Dementia Horticulture Program” –ohjelma. Amerikan Alzheimer-liiton palkitseman ohjelman tavoitteena on voimaannuttaa ja auttaa varhaisen vaiheen muistisairaita ja heidän läheisiään. Toiminnassa tuetaan proseduaalista muistia ja tunnemuistia sekä harjoitetaan kommunikaatiotaitoja yhteisöllisyyden ja osallisuuden jatkuvuuden tukemiseksi.

Erityisen vaikutuksen sairaalassa teki henkilökunnan sekä potilaiden lämmin, innostunut vastaanotto, kun saavuimme kasveja ja multaa pursuavan terapiavaunumme kanssa osastoille. Kasveja ja multaa ei koeta ongelmiksi, koska niistä on annettu kaikkia sairaalan toimintoja koskeva selkeä ohjeistus. Ohjeissa kerrotaan tarkasti tilat, joissa kasveja tai multaa ei saa käsitellä, muualla eli lähes kaikkialla ne ovat sallittuja.

Tutkimus tuottaa myös muistisairaiden ihmisten hoitoon sovellettavaa uutta, mielenkiintoista tietoa kasvien hyvinvointivaikutuksista.  Japanissa Hyogon yliopiston tutkimusten mukaan kasveihin liittyvät aktiviteetit soveltuvat hyvin muistisairaille henkilöille, koska ne vähentävät erityisesti fysiologista stressiä ja aktivoivat aivoja. Puutarhatoiminnan käyttö muistisairaiden ihmisten hoidossa Japanissa onkin aivotutkimuksen tulosten myötä yleistymässä ja toimintaa ollaan aloittamassa mm. muistikahviloissa.

Singaporessa tavoitteena on kasvavan iäkkään väestönosan terveyden tukeminen kaupungin puistojen avulla, mihin liittyen tehdään myös tutkimusta kasveihin liittyvän toiminnan vaikutuksista. Tutkimuksesta, jossa 69 iäkästä oli jaettu sekä interventio- että kontrolliryhmään, interventioryhmäläiset osallistuivat 15 kertaa seitsemän osallistujan ryhmissä tunnin mittaiseen puutarhatoimintaan puistoissa. Kontrolliryhmä oli jonotuslistalla odottamassa pääsyä toimintaan. Osallistujilta mitattiin verestä erilaisia biomarkkereita ja he vastasivat psyykkistä hyvinvointia mittaaviin testeihin. Tulosten mukaan puutarhatoiminnalla saatiin vastaavanlainen myönteinen vaikutus aivojen toimintaan kuin muistilääke donetpetsiilillä. Puutarhatoiminta myös lievensi masennusta ja hillitsi hiljaista tulehdusta.  Hiljainen tulehdus on yhteydessä immuunijärjestelmän toimintaan. Tulokset saattavatkin kertoa siitä, kuinka kasvien ja mullan käsittely tervehdyttää elimistöämme.

Erja Rappe 3
Kuva: Erja Rappe

Lisääntyvän valon myötä luonto alkaa heräilemään ja ajatukset alkavat harhailla tulevassa kesässä. Taidanpa pohtia kasvukauden viljelysuunnitelmia tehdessäni miten saisin parhaimman vasteen plasman CXCL12 ja IL-6 suhteen.

 

Kirjoittaja:

Erja Rappe

vanhempi tutkija, Ikäinstituutti

SUMUn hallituksen jäsen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s